Julkaistu

Naisten ja miesten eläke-erot huolena Euroopassa

Kirjoittaja: Susan Kuivalainen

Euroopan Unioni on viime vuosina kiinnittänyt huomionsa  sukupuolten eroon eläkkeissä. Komissio on julkaissut pari raporttia naisten ja miesten eläke-eroista ja sisällyttänyt gender gap in pension -indikaattorin sukupuolten tasa-arvoraporttiinsa.  

Komission keskeisenä pontimena on ollut havainto ikääntyvien naisten korkeasta köyhyysriskistä. Useimmissa EU-maissa eläkeläisnaisten pienituloisuus on selvästi yleisempää kuin miesten.

Väestön ikääntyessä eläkeläisten määrä kasvaa ja yhä useamman eurooppalaisen toimeentulo muodostuu eläkkeestä. Pidemmän elinajan vuoksi suurempi osa ikääntyneistä on naisia.  Naisille eläke on tärkeämpi kuin miehille, sillä naisilla on vähemmän muita tuloja. Lisäksi on huomioitava, että naiset ovat miehiä pidempään eläkkeen varassa pidemmän elinaikansa vuoksi. Eläke-euro on siis monin tavoin naisille merkittävä asia.

Suomalaisnaisen eläke-eurossa parannettavaa

Sukupuolten välinen eläke-ero on osoittautunut Euroopassa suureksi. Viimeisimmän vuoden 2015 tilaston mukaan naisten ja miesten ero oli EU-maissa keskimäärin 38,3 prosenttia.

Suomessa sukupuolten ero eläkkeissä oli 22,5 prosenttia. Ero on EU-maiden pienimpiä, mutta silti huomattava.

Sukupuolten ero johtuu kolmesta asiasta: naisten miehiä alhaisemmasta työmarkkinoille osallistumisesta, naisten vähäisimmistä työtunneista ja työvuosista sekä naisten pienemmästä palkasta.

Nämä tekijät ovat myös Suomessa sukupuolten eläke-euron taustalla. Vaikka suomalaisnaisten työllisyysaste on kansainvälisesti korkea, on se miehiä alhaisempi. Se, että naiset ovat meillä pitkään osallistuneet työmarkkinoille, on oleellinen tekijä keskimääräistä pienempään sukupuolten eroon eläkkeessä.  

Naiset tekevät Suomessakin miehiä useammin osa-aikatöitä. Heidän työuransa on myös pari vuotta lyhyempi kuin miesten. Kansainvälisesti ero on pieni. Lyhyempien työurien taustalla piilee naisten harteille jäävä hoivavastuu, mikä nakertaa edelleen naisten eläkettä.

Naisten ja miesten palkkaerot Suomessa suuret

Sukupuolet ansioerot ovat meillä huomattavat. Naisemme ovat koulutettuja, mutta työskentelevät useimmin tehtävissä ja aloilla, joissa palkkataso on alhaisempi. Palkkaero on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Keskeinen tekijä tälle on työmarkkinoiden vahva segregoituminen: naiset työskentelevät matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla ja miehet paremmin palkatuissa miesten töissä. Palkkaerojen ytimessä  on naisten töiden arvostus.

Joka neljäs 75-vuotias nainen on pienituloinen

Vaikka sukupuolten välinen ero eläkkeessä on Suomessa keskimääräistä pienempi, eläkeikäisten naisten suhteellinen tuloköyhyys (tulot alle 60 % väestön keskimääräisistä tuloista) on EU-maita yleisempää. Etenkin 75 vuotta täyttäneiden naisten tuloköyhyys on selvästi korkeampi kuin miesten.

75 vuotta täyttäneet naiset ovatkin iso yksittäinen pienituloinen ryhmä.  Taustalla on naisten alhaisempi eläketaso ja miehiä pidempi elinikä. Pidemmän eliniän vuoksi iso osa iäkkäimmistä naisista asuu yksin. Yksinasuvilla köyhyysriski on korkea, ja siksi moni vanhemmista naisista elää tuloköyhyydessä.

Yksinasumisen yleisyys on keskeinen tekijä ikääntyneiden naisten keskimääräistä korkeampaan tuloköyhyyteen niin meillä kuin länsinaapureissamme. Etelä-Euroopan maissa yksinasuminen on vähäisempää ja sitä myötä myös pienituloisuus. Siellä perheen muiden jäsenten tulot tuovat turvaa köyhyyttä vastaan.

Myönteistä kehitystä tapahtunut

Väestötieteen professori Pekka Martikaisen tutkimusryhmän tutkimus vanhuusväestön asuntokuntarakenteen kehityksestä osoitti, että tulevaisuudessa yhä useampi yli 80-vuotiaista asuu yhdessä puolison kanssa. Tämä johtuu ennen kaikkea miesten naisia nopeammin pidentyneestä elinajasta. Jatkossa pienempi osa ikääntyneistä asuu siis yksin. Yksinasumisen vähentyessä eläkeläisnaisten pienituloisuusriskikin todennäköisesti pienenee.

Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös eläkeläisnaisten ja -miesten eläke-erossa. Ero on kaventunut. Eläkeläisnaisten tulot, etenkin työeläke, ovat nousseet miesten tuloja nopeammin.

Kehitys tapahtuu kuitenkin hitaasti. Kahdessakymmenessä vuodessa ero työeläke-eurossa on pienentynyt vajaalla 10 prosenttiyksiköllä. Jos kehitys jatkuu samanlaisena eikä suuria muutoksia tapahdu, ero kuroutuu umpeen joskus 2080-luvulla. Euroopan unioni on syystä tarttunut asiaan.

Susan Kuivalainen on sosiaalipolitiikan dosentti ja toimii tutkimusosaston osastopäällikkönä Eläketurvakeskuksessa.

Julkaistu

Vaikuta Suomi tutkimusvoittoon

Kirjoittaja: Minna Palmroth

Hän hiihtää loppusuoraa. Suomen liput liehuvat, yleisö kiljuu. Maamme-laulun soidessa kansa juhlii: ”Se oli siinä!” Mutta voittaja antaa medialle hämmentävän lausunnon. ”Noo, hetki nautitaan, mutta ensi viikolla on kova kisa”. Hänelle voitto oli etappi; tae siitä, että hän voi jatkaa valitsemallaan tiellä.

Rinnastan tässä huippu-urheilun huippututkimukseen kunnianosoituksena hienoille hiihtohetkille Pyeongchangin olympialaisissa aiemmin keväällä 2018. Olympiavoiton jälkeen hiihtäjä Iivo Niskanen kertoi suorituksensa taustoista. Hän oli edellisissä olympialaisissa asettanut tavoitteekseen Peyongchangin kuninkuusmatkan.

Kuinka kultaa voitetaan?

Niskanen otti selvää tulevasta latuprofiilista ja analysoi, mitä ominaisuuksia on kehitettävä voittaakseen Pyeongchangissa. Hän puursi kausi kaudelta kohti tavoitettaan. Kisaviikolla hän analysoi päävastustajiensa kunnon, testasi suksia ja hankki tietoa ladusta. Häntä auttamassa oli ryhmä ammattilaisia: valmentaja, suksihuoltajia, testaajia ja väliaikojen huutajia.

Eurooppalaisen tutkimusrahoituksen saaminen vastaa helposti hiihtokisan voittamista. Hiihtäjä on tutkija. Kilpailu muodostuu latuprofiiliin vertautuvasta rahoituskutsusta sekä muista osallistujista. Myönteinen rahoituspäätös on voitto. Urheiluammattilaiset ovat tiedepoliitikkoja ja muita Euroopassa vaikuttavia henkilöitä.

Ensin päätetään kisojen paikka. Tässä vaikuttajat ovat keskeisessä asemassa. Eurooppalainen tutkimusrahoitus suunnataan vuosittain uusille aloille. Voidaan vaikkapa päättää: ”Ensi vuonna ohjelmassa on kestävä kehitys ja demografinen muutos”. Jäsenmaat lobbaavat, mistä näkökulmasta aiheita rahoitetaan. ”Jos puhutaan demografiasta, on tärkeä tutkia maahanmuuttoa naisnäkökulmasta!” Pitkällisen päätösprosessin jälkeen yksityiskohdat julkaistaan kutsuna.

Kutsun yksityiskohdat määrittävät sen, millainen tutkija voi voittaa. Leikitään, että Oulun yliopistossa on kestävään kehitykseen erikoistunut naistutkija, jolla on artikkeleita demografisesta muutoksesta. Hän kokoaa kansainväliset kollegansa konsortioksi. ”Tarvitsemme alustavia tuloksia, joilla näytämme, että tiedämme tästä jotain”, konsortio huomaa ja parhaassa tapauksessa ehtii julkaisemaan aiheesta. Kuin Iivo, joka ajatteli tarvitsevansa tasatyöntöä Peyongchangissa ja mittautti osaamisensa välikisoissa.

Kutsun viimeinen jättöpäivä lähestyy. Konsortio kuulee, että myös Oslossa valmistellaan hakemusta. Konsortio tekee kilpailija-analyysin. ”Me olemme vahvempia naisnäkökulmassa, ja lisäksi meillä on paremmat testitulokset, mutta meidän tulee korostaa tätä hakemuksessa”, he päättävät.

Varsinainen kisa alkaa, kun hakemukset on jätetty. Kansainvälinen asiantuntijaraati pisteyttää hakemukset. Ensin karsitaan ne, missä puhutaan ohi aiheen. Sitten verrataan kärkihakemuksien sisältöä toisiinsa, ja tutkitaan kilpailijoiden meriittejä. Se voittaa, jolla on paras sisältö, ja joka esittää uskottavan ohjelman. Uskottavuutta lisää aiemmat voitot ja julkaisulistasta nähtävät toteutetut lupaukset.

Mutta mitäpä kävisi, jos hiihtäjä saisi itse valita seuraavan kisapaikan? Tai jos suomalaiset hiihtovaikuttajat lobbaisivat norjalaisten ominaisuuksiin parhaiten sopivia latuja?

Katse tulevaisuuteen ja joukkue tutuksi

Tutkimusyhteisön koostumus on varsin hitaasti muuttuva. Sillä alalla, jolla minä kilpailen, on Suomessa ollut huippuosaamista jo 1970-luvulta lähtien.

Jos aikoo saada Suomeen lisää eurooppalaista tutkimusrahoitusta, on joko tukeuduttava nykyiseen suomalaiseen huippututkimukseen, tai hyväksyttävä se tosiasia, että menestyjät eivät ehkä vielä ole syntyneet sille alalle, millä nyt halutaan menestyä. Silloin vaihtoehdoksi jää tutkijoiden kasvattaminen omilla investoinneilla, tai ulkomaisten tutkijoiden rekrytoiminen. On turha yrittää muuttaa uimari perinteisen hiihtäjäksi juuri ennen kisaa.

Menestyksen eväät ovat tässä: Suomalaiset vaikuttajat ja huippututkijat tunnistavat toisensa. Vaikuttajat lobbaavat niitä latuja, jotka parhaiten meidän hiihtäjille sopivat. Hiihtäjät kehittävät niitä ominaisuuksia, jotka luovat tulevaisuuden menestyksen edellytykset. Kisan aikana vaikuttajat huutelevat väliaikoja. Hiihtäjät painavat, minkä suksista lähtee.

Kisan jälkeen molemmat toteavat tyytyväisenä lopputuloksen, mutta tutkijalle työ vasta alkaa. Tutkija käyttää saamansa resurssin menestyäkseen seuraavassa haussa, ja näin varmistaa tutkimuksensa jatkuvuuden ja ajankohtaisuuden.

Jokaisen Euroopan areenoilla vaikuttavan suomalaisen tulee ymmärtää olevansa – ei penkkiurheilija – vaan kisavaikuttaja. Jokainen kokous, muistio, kahvikekkeri ja päätös luovat reunaehtoja seuraavalle tutkimuskisalle. Kertokaa näistä aiheista suossa tarpovalle tutkijalle: Onko superkoneet nyt hallussa; kuulin, että seuraavaksi halutaan panostaa avaruuteen. Kuulkaa häntä – koneet ovat hallussa, mutta älkää lobatko raketteja, muuten pelaatte norjalaisten pussiin. Ja muistetaan myös kotimainen järjestelmä, ettei nälkäkuolema yllätä kisojen välissä.

Vain yhteispelillä ja tiimityöllä voimme varmistaa jatkuvan kultakannan ja tutkimuksen uudistumisen. Nostakaamme yhdessä Suomi voittoon seuraavissa EU-hauissa!

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori. Hän on poikkeuksellisen menestynyt kovimmissa Euroopan tutkimuskisoissa. Hän on myös johtanut oman alansa keskeistä tutkimusta suuntaavaa komiteaa. Hän on innokas maastohiihtäjä.

Julkaistu

Miehisesti kallistunut Eurooppa kaipaa Suomelta tasapainoisempia nimityksiä

Kirjoittaja: Kati Kalliomäki

Nuorempana minulla oli tapana huvittaa itseäni lueskelemalla erinäisiä syntymäpäiväkatalogeja. Pauli, Jukka, Martti, Fredrik, Reijo, Johan ja Markkutuntuivat saavuttavan merkkivuosia ja myös arvomerkkejä paljon tiheämpään tahtiin kuin Pirkko tai Sanna. Ihmeellistä, minä kun luulin, että samaan tahtiin tässä elellään ja vartutaan!

Huvittelun makuun sekoittui kuitenkin vähä vähältä lisääntyvää kitkeryyttä, kun huomasin, että kaikki muutkin listaukset ja vieläpä vakavasti otettavat rankingit pursusivat miesnimiä. Tärkeimmät talousvaikuttajat, suosituimmat poliitikot, kysytyimmät puhujat, rakastetuimmat kirjailijat, menestyneimmät elokuvaohjaajat – kärkisijoilla mies miehen perään.

Aika ei ole korjannut asiaa, eikä edes uusilla aluevaltauksilla tilanne ole tasoittunut. Suomen EU-jäsenyyttä ei voi enää kutsua uudeksi aluevaltaukseksi, mutta aika Euroopan Unionin jäsenenä vuodesta 1996 lähtien avaa kuitenkin kiinnostavan mahdollisuuden tarkastella suomalaisnaisten ja -miesten menestystä tärkeiden paikkojen täyttäjinä.

Heräsin asiaan viimeksi, kun suomalainen Marjut Santoni nimitettiin Euroopan investointipankin pääsihteeriksi. Mietin ja vähän kiukustuinkin ihmetellessäni, miksen ollut kuullut hänestä aiemmin. Päällimmäiseksi nousi kuitenkin riemu, sillä jälleen yksi suomalainen saavutti EU-instituutiossa korkean johtotehtävän, ja vieläpä miehisellä pankkialalla. Tähän mennessä ainoa tasa-arvon ilon aihe oli ollut Sirkka Hämäläisen nimitys Euroopan keskuspankin johtokuntaan vuonna 1998.

Santonin nimitystä käsitelleet uutisjutut ovat kertoneet, että hän on aloittanut työt EU-komissiossa pian Suomen EU-jäsenyyden voimaantulon jälkeen. Santonin kaltaisia, päteviä ja EU-asioissa pitkän kokemuksen omaavia naisia on Suomessa pilvin pimein. Korkeimmalle on yltänyt komission oikeusasioiden osaston päällikkö Tiina Astola. Parlamentin puolella puolestaan pääjohtajatason on saavuttanut Leena Maria Linnus. Nämä pätevät, osaavat ja taitavat naiset ovat edenneet omin avuin ja oman osaamisensa vuoksi eteenpäin. Niin pitääkin.

Mutta, mutta: EU:ssa avautuu niin ikään sellaisia johtajanpaikkoja, joihin kunkin jäsenmaan hallitus saa itse valita ehdokkaansa. Ja mitä Suomi on tehnyt? Ei ole ehdottanut näihin paikkoihin vielä ainoatakaan naista.

Kaikista tavoitelluin ja näkyvin EU-tehtävä on tietenkin komissaarin paikka. Suomalaishallitukset ovat lähettäneet komissaareiksi Erkki Liikasen, Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen. Kaikki suomalaiskomissaarien kabinettipäälliköt ovat tähän saakka olleet niin ikään miehiä.

Myös Marjut Santoninin työpaikan varapääjohtajan virat täytetään jäsenmaiden tahdon mukaan. Näin ollen Euroopan investointipankkiin on meiltä nimitetty Sauli Niinistö, Jan Vapaavuori ja Alexander Stubb.

Joku voisi tässä vaiheessa tuhahtaa, että noin vähän nimiä on vain sattumaa. Valitettavasti näin ei ole, sillä esimerkiksi EU:n tilintarkastustuomiostuimen paikat pääsevät täyttämään jäsenmaat, eikä neljään paikkaan ole nimitetty tähän mennessä yhtäkään naista.

Surkea luettelointi jatkuu: EU-tuomioistuimen paikat ovat kaikki niin ikään osuneet miehille Suomen hallituksen esityksestä.

Eurooppanaiset ry (taannoinen Naiset 96 ry) perustettiin juuri silloin, kun fiksut, avarakatseiset ja kansainvälisesti kokeneet naiset ryhtyivät törmäämään toisiinsa Brysselin lennoilla ja totesivat, että verkostoitumista tarvitaan. Pieni ja vähävarainen yhdistys ei ole pystynyt hyvistä ponnisteluistaan huolimatta paljoakaan tekemään, mutta jokainen meistä voi vaikuttaa asioihin vähintään yksilönä.

Aloitin tämän kirjoitukseni luettelemalla miesten nimiä. Nyt käsi sydämelle, siskot, sillä monet alun esimerkkien listauksista ovat sellaisia, joihin on kysytty jokanaisen mielipidettä. Niin kauan kuin itsekin asetamme – ehkä ihan automaattisesti tai asiaa sen kummemmin miettimättä – erinäisiin rankkauksiin etusijalle miehen, ei tilanne koskaan muutu.

Vinot listaukset ja kallelleen kääntyvät vaikuttajapaikat eivät ole kunniaksi maallemme niin eurooppalaisessa kuin kotimaisessakaan viitekehyksessä. En missään tapauksessa vieritä syytä vinoista valtarakenteista naisille, mutta joskus voi tarkastella omaakin käytöstään. Eli seuraavan kerran, kun jotain kysytään, ehdokkaita haetaan ja paremmuuksia listaillaan, niin katsotaanpa ympärillemme: sieltähän löytyy Leena, Heli, Riikka, Minna, Päivi, Anni ja moni, moni muu!

Kati Kalliomäki on viestinnän ammattilainen, Työeläke-lehden päätoimittaja ja yksi Eurooppanaisten lehden PohjanAkan perustajista. Tasa-arvoasioiden lisäksi Kalliomäen sydäntä lähellä on erityisesti asiantuntijatiedon viestintä, mistä aiheesta hän käy myös puhumassa erinäisissä koulutuksissa. Kalliomäki on toiminut Eurooppanaisten hallituksen jäsenenä pitkään.

Julkaistu

Kesäkuun aamuakatemia 20.6. – vierailu Itävallan suurlähetystössä

Eurooppanaisten aamuakatemiat jatkuvat kesäkuun puolelle, kun vierailemme Itävallan suurlähetystössä keskiviikkona 20.6. Meidät vastaanottaa suurlähettiläs Maximilian Hennig, joka kertoo meille Itävallan alkavan EU-puheenjohtajuuskauden painopisteistä.

Miten tasa-arvo näkyy Itävallan puheenjohtajuuskaudella? Millaisia tavoitteita kauden ajaksi on asetettu? Tule kuulemaan, keskustelemaan ja tutustumaan Itävallan suurlähetystöön kanssamme!
Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 20.6. klo 9 alkaen Itävallan suurlähetystössä, Unioninkatu 22. Suurlähetystön kulunvalvonnan vuoksi tilaisuuteen tulee ilmoittautua ennakkoon viimeistään tiistaina 12.6. verkkolomakkeella.
Tervetuloa mukaan päättämään Eurooppanaisten kevätkautta!
Julkaistu

Seksuaalisen häirinnän hiljaisuuden ja pelon muurinmurtajat – #metoo-kampanjan opetukset

Kirjoittaja: Kaisa Kauppinen

Kaksi amerikkalaista aikakauslehteä (New York Times ja New Yorker) julkaisivat lokakuussa 2017 artikkelin, joka kertoi elokuva-alalla toimivien nuorten naisten joutuneen elokuvamoguli Harvey Weinsteinin seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Weinstein oli viekoitellut naisia seksuaalisiin akteihin vastineena sille, että naiset saivat menestystä ja haluttuja elokuvarooleja. Naiset eivät olleet kertoneet nöyryyttävistä kokemuksistaan aiemmin, koska Weinstein oli luonut pelon ja vaikenemisen ilmapiirin. Elokuva-alan piirissä kukaan ei uskaltanut uhmata Weinsteinin valta-asemaa.   

Ehkä yllättävästi, lehtiartikkelien seurauksena monet muut elokuva-alan naiset vastasivat ”metoo”– eli minämyös olen ollut Weinsteinin häirinnän kohde. Tästä sai alkunsa nyt maailmanlaajuiseksi paisunut #metoo-kampanja, joka on ulottunut elokuva-alan ulkopuolelle ja antanut vahvan äänen seksuaalista häirintää kokeneille.

Sosiaalisesta mediasta politiikan keskiöön

#Metoo-kampanja on tyypillinen someajan ilmiö. Twitterissä aiheesta lähetettiin parissa viikossa liki kaksi miljoonaa twiittiä ja Facebookissa häirinnän kokemuksista kirjoitti ja siihen reagoi reilut viisi miljoonaa ihmistä. Alun innostuksen jälkeen määrät ovat moninkertaistuneet. Kyseessä on paradigman muutos, asenteita mullistava ja uudistava ymmärrys seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja vallan rakenteista.   

Kampanja sai arvostetun Time lehden Vuoden 2017 henkilö-palkinnon. Lehden kannessa on kuva niistä ”silence breakereistä”, eli hiljaisuuden murtajista, jotka käynnistivät kampanjan ja mursivat seksuaaliseen häirintään liitetyn pelon ja vaientamisen ilmapiirin.

#Metoo-kampanja on kantautunut myös Eurooppaan ja Suomeen, tosin säyseämpänä versiona. Euroopan parlamentti kävi aiheesta vuoden alussa keskustelua, pääosin naismeppien ollessa äänessä. Parlamentissa toivottiin avoimempaa ilmapiiriä ja hyviä käytäntöjä. Eurooppalaisia (nais)päättäjiä myös rohkaistiin kertomaan omista kokemuksistaan ja toimimaan roolimalleina ja muurinmurtajina muille.

Eurooppalaisen kulttuurin moninaisuudesta kertoo ranskalaisnaisten hyökkäys #metoo-kampanjaa vastaan. Näyttelijä Catherine Deneuve etunenässä sata vaikuttajanaista julkaisivat avoimen kirjeen, jossa he kritisoivat #metoo-kampanjaa sen miesvastaisen ja uushyveellisen ilmapiirin levittämisestä. Sen nähtiin hävittävän luontaisen flirttailun ja heilastelun naisten ja miesten välillä.

Deneuve esitti myöhemmin anteeksipyynnön, ettei väheksynyt naisten seksuaalisen häirinnän kokemuksia, vaan vastusti uuspuritanismin esiinmarssia. Usein seksuaalisen häirintään liittyvissä keskusteluissa väännetään eroa flirtin ja vastentahtoisen seksuaalisväritteisen käyttäytymisen välillä.  

Mitä sanovat tilastot?

Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) sivustolla on vuonna 2016 julkaistu tutkimus, jossa oli mukana vastaajia kaikista 28 EU-maista. Tutkimuksen naisvastaajista 25 % ja miesvastaajista 15 % sanoi seksuaalisen häirinnän naisia kohtaan olevan omassa maassaan ”hyvin yleistä”. Suomalaisista naisista tätä mieltä oli 10 % ja miehistä viisi prosenttia. Erot EU-maiden välillä olivat suuria ja tulkinnanvaraisia johtuen kielellisistä ja kulttuurisista eroista.

Työelämäntutkijana Työterveyslaitoksella olen tutkinut seksuaalista häirintää suomalaisessa työelämässä pitkään. Työ ja terveys Suomessa-kyselyn avulla monitoroimme työelämän laatua työhyvinvoinnin kannalta usean vuoden ajan. Mukana oli kysymys seksuaalisesta häirinnästä, joka tarkoitti sellaista ei-toivottua sanallista tai fyysistä seksuaalisväritteistä käyttäytymistä, jonka vastaaja koki vastenmielisenä.

Vastaukset kysymykseemme olivat hyvin samankaltaisia kuin nyt EK:n tuoreessa kyselyssä. Seksuaalista häirintää oli kokenut työssään 12 % naisista ja miehistä pari prosenttia. Seksuaalinen häirintä kohdistuu pääosin alle 34 vuotiaisiin naisiin, iän myötä häirinnän kokemukset vähenevät. Häirintää kokeneista valtaosa vaikenee kokemuksistaan. Yleisin syy vaikenemiselle on pelko siitä, että asiaa ei oteta vakavasti. Vaikenemista lisää myös pelko hankaluuksien aiheuttamisesta itselle ilmoittamisen seurauksena.

#Metoo-kampanjan myötä toivon, että häirinnän käsittely suomalaisessa työelämässä on nyt asiallisempaa kuin aikaisempina vuosina, jolloin tuloksille on naureskeltu ja seksuaalisen häirinnän tutkimusta on vähätelty ”nipistelytieteenä”. #Metoo-kampanja on ollut eräänlaista terapiaa meille aihetta tutkineille ja avannut padot sitä kokeneille.

Myös meillä näyttävät esiintulot elokuvamaailman ja muun esittävän taiteen piirissä ovat löysentäneet häirintään liittyvän pelon ja vaientamisen muuria ja rohkaissut myös muissa työpaikoissa toimivia. Työpaikoilla tulee olla ilmapiiri, jonka puitteissa häirinnän kokemuksista uskalletaan puhua ja kehittää nolla-toleranssia.

#Metoo-kampanja on tullut jäädäkseen, se on muuttanut käsitystämme sallitun ja ei-sallitun rajoista. Seksuaaliseen häirintään liitetyn hiljaisuuden ja pelon ilmapiirin murtajia tarvitaan myös meillä!

Kaisa Kauppinen, sosiaalipsykologian dosentti, Helsingin yliopisto. Kirjoittaja on Eurooppanaisten hallituksen jäsen, ja on toiminut Työterveyslaitoksella tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopistolla tutkimusjohtajana.

Julkaistu

Naisten köyhyys on todellinen ongelma, mutta löytyykö tahtoa sen poistamiseksi?

Kirjoittaja: Minna Ylikännö

Naiset ovat puhuneet oikeuksiensa puolesta, nousseet barrikadeille ja pyrkineet eri tavoin edistämään omaa asemaansa yhteiskunnassa. Silti yhä vuonna 2017 elämme maailmassa, jossa naisten köyhyys on paljon yleisempää kuin miesten. Oxfamin tekemän laskelman mukaan naiset ansaitsevat 23 prosenttia vähemmän kuin miehet ja eron tasoittuminen nykykehityksellä kestää 170 vuotta.

Kaikkialla tilanne ei toki ole näin paha. Pohjoismaissa naisten asemaa on pyritty tukemaan erilaisilla naisystävällisillä politiikoilla, mikä on mahdollistanut naisten laajamittaisen osallistumisen työelämään ja taloudellisen itsenäisyyden. Sukupuolten tasa-arvo on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion kantava periaate, joskin voidaan keskustella siitä, onko kehitys tältä osin pysähtynyt?

Vähintäänkin jonkinlaisesta kriisistä voidaan puhua, minkä osoittaa poliittisen tahdon puuttuminen vanhempainvapaajärjestelmän muuttamiseksi nykyistä tasa-arvoisemmaksi. Nähtävästi emme ole valmiita siihen, että nainen olisi täysivaltainen kansalainen, vaan hänen halutaan yhä määrittyvän sukupuolensa perusteella osaksi patriarkaalista palkkatyön yhteiskuntaa.   

Tästä hyvänä esimerkkinä on erään miespuolisen tasa-arvoministerin lausunto jokunen vuosi sitten. Keskustelussa, joka koski palkkauksen tasa-arvoa naisilla ja miehillä, hän totesi ykskantaan, että jos naiset haluavat asemansa parantuvan, heidän pitää käyttäytyä työmarkkinoilla enemmän kuin miehet.

Patriarkaaliset rakenteet muutoksen estäjinä

Vaikka suomalaisten naisten tilanne on parempi kuin monissa muissa maissa, globaalisti naisten köyhyys on ongelma, johon pitää pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Pienituloinen on heikommassa asemassa kuin hyvätuloinen monessa suhteessa, eikä vähiten siksi, että hänen mahdollisuutensa edistää omaa asemaansa ovat vähäisemmät. Patriarkaalinen valtarakenne heikentää entisestään pienituloisten naisten asemaa.

Tiedetään, että naisten köyhyyden vähentämisessä keskeinen keino on koulutus. Siksi tehokkain tapa alistaa naisia taloudellisesti on estää heiltä pääsy kouluun. Koulutus ei kuitenkaan yksin riitä, jos asenneilmapiiri yhteiskunnassa tukee perinteistä työnjakoa ja miesten valta-aseman ylläpitämistä.

Muutos on kuitenkin aina mahdollinen. Arpinon ja kumppaneiden vuonna 2015 tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että paine uudistuksille tasa-arvoisempaan suuntaan on suurin sellaisissa maissa, joissa naisten ja miesten asenteiden välillä on suurimmat erot. Kun asioista ollaan eri mieltä, niistä yleensä myös keskustellaan kiivaammin. Parhaimmassa tapauksessa ristiriita pyritään ratkaisemaan niin, että se edistää kaikkien hyvinvointia.

Raha ratkaisee

Aina ei kuitenkaan olla tilanteessa, jossa naiset pääsevät keskustelemaan heille tärkeistä asioista samoissa pöydissä miesten kanssa. Naisten voimaantuminen on vaikeaa, jos jokapäiväinen elämä on hiuskarvan varassa sinnittelyä absoluuttisessa köyhyydessä. Tällöin kehityksen pitää lähteä siitä, että naisille taataan taloudellinen autonomia.

Perustulosta on keskusteltu paljon liittyen juuri naisten köyhyyteen. Säännöllisen, vaikkakin niukan, taloudellisen tuen myötä naiset saavuttaisivat itsenäisen aseman yhteiskunnassa, mikä ennen pitkää avaisi mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Toisaalta yritys purkaa olemassa olevia valtarakenteita ei ole helppoa ja naisten voimaantuminen voidaan kokea myös uhkana.

Suomikaan ei ole mallimaa

Mitä tulee pohjoismaihin, naiset ovat saavuttaneet taloudellisen itsenäisyyden ja heillä on myös valtaa edistää omaa asemaansa yhteiskunnassa. Suomi näyttäytyy tässä suhteessa kuitenkin perinteisemmältä maalta kuin naapurinsa Ruotsi, jossa tasa-arvoasenteet ovat selvästi vahvempia. Kuten Ylikännö ja kumppanit havaitsivat analysoidessaan vuoden 2012 kansainvälistä asenneaineistoa (ISSP), suomalaiset miehet ajattelevat yhä selvästi konservatiivisemmin naisten työssäkäynnistä ja hoivavastuiden jakamisesta kuin tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa.  

Taloudellisen itsenäisyyden turvaaminen ja sitä kautta osallisuuden mahdollistaminen eivät siten yksin riitä. Ne ovat ensiaskeleita pitkällä tiellä kohti tasa-arvoa. Sosiaalipoliittisilla uudistuksilla pystytään luomaan rakenteita, jotka mahdollistavat sekä köyhyyden vähentämisen että naisten täysivaltaisen osallistumisen yhteiskuntaan.

Siksi on tärkeää, että emme väheksy julkisen vallan merkitystä sosiaalisen turvallisuuden takaajana. Poliittisen tahdon ilmeneminen tapahtuu julkisen vallan toimeenpanossa ja äärimmäisen tärkeä sukupuolten tasa-arvon toteutuminen vaatii laajaa julkista vastuuta ja näkemystä siitä, miten parhaiten tähän tavoitteeseen päästään. Toinen kysymys on sitten, halutaanko konservatiivisia patriarkaalisia valtarakenteita purkaa. Jos ei, pohjoismaisen hyvinvointivaltion purkaminen näyttäytyy paljon ymmärrettävämmältä, joskaan ei hyväksyttävämmältä.

Minna Ylikännö, VTT, työskentelee Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ma. professorina (TOPSOS-koulutusohjelma) ja johtavana tutkijana Kelan tutkimusryhmässä. Ylikännö on väitellyt sosiaalipolitiikasta ja tutkinut muun muassa työvoimapolitiikkaa ja eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän johtaa Muuttuva Salo –tutkimushanketta (TY, Kela) ja koordinoi toimeentulotuen Kela-siirron tutkimusta (Kela). Ylikännö on ollut mukana arvioimassa Paltamon täystyöllistämismallia ja vastaa parhaillaan käynnissä olevan Turun alueen työvoima- ja yrityspalvelukokeilun arviointitutkimuksesta (TY).

Julkaistu

Toukokuun aamuakatemia 30.5. – EU:n rahoituskehys 2021-2027 ja tasa-arvo?

Tervetuloa mukaan Eurooppanaisten jälleen varsin ajankohtaiseen toukokuun aamuakatemiaan keskiviikkona 30. toukokuuta!

EUROOPAN UNIONIN RAHOITUSKEHYS 2021-2027 JA TASA-ARVO?

Aika: keskiviikko 30.5. klo 8.30–10
Paikka: Eurooppasali, Malminkatu 16, Helsinki

Euroopan unionin rahoituskehyksiä vuosille 2021-2027 valmistellaan tällä hetkellä aktiivisesti. Komissio antanee 2.5.2018 oman ehdotuksensa, tämän jälkeen alkavat neuvottelut kehysten lopullisesta sisällöstä.  Tasa-arvo on yksi tärkeä näkökulma myös rahoituskehyksiä valmisteltaessa. Miten unionin rahoituksella edesautetaan naisten työllistymistä, yrittäjyyttä ja samapalkkaisuutta tai torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa?

Tilaisuudessa alustavat:

Satu Keskinen: Euroopan unionin rahoituskehyksen sisältöä ja Suomen alustavia kantoja.

Anna Elomäki: Miten tasa-arvo ja sukupuolinäkökulma näkyvät nyt ja mikä muuttuu tasa-arvonäkökulmasta?

Eeva Raevaara: Mikä merkitys EU-rahoituksella on ollut tasa-arvotyössä ja -politiikassa? Miltä tulevaisuus näyttää tasa-arvonäkökulmasta?

Tule mukaan keskustelemaan tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta! Tilaisuuteen voi ilmoittautua verkkolomakkeella viimeistään sunnuntaina 27.5. Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Tilaisuus on kaikille avoin!

Puhujien esittely:

Satu Keskinen on yksikön päällikkö Valtioneuvoston kanslian EU-asioiden osastolla. Keskinen on keskeinen kansallinen valmistelija rahoituskehyksen osalta. Hän esittelee sisältöä ja Suomen alustavia kantoja.

Anna Elomäki on tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Elomäki tutkii tasa-arvon ja talouspolitiikan kytköksiä Suomessa ja EU-tasolla. Hän on työskennellyt Brysselissä Euroopan Women’s Lobbyssa. Hän puhuu siitä, miten tasa-arvo ja sukupuolinäkökulma näkyvät nyt ja mikä muuttuu tasa-arvonäkökulmasta.

Eeva Raevaara on neuvotteleva virkamies sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä. Hän on keskeinen valmistelija tasa-arvon näkökulmasta. Hän puhuu siitä, mikä merkitys EU-rahoituksella on ollut tasa-arvotyössä ja -politiikassa ja miltä tulevaisuus näyttää tasa-arvonäkökulmasta.

Julkaistu

Eurooppa-päivää vietetään 9.5.

Eurooppa-päivää vietetään perinteisesti keskiviikkona 9.5. Päivän päätapahtuma on tänä vuonna Oulussa, mutta kansanjuhlan tunnelmaan päästään myös Helsingissä.

Eurooppa-päivän Helsingin kansanjuhlaa vietetään 9.5. klo 11–17 Kampin Narinkkatorilla. Mukana Eurooppa-liikkeen teltalla ovat myös Eurooppanaiset – tule seuraamaan ohjelmaa ja tapaamaan meitä!

Ilmoitamme lisää tietoa tapahtumasta sen vahvistuessa. Tervetuloa!