Kirjoittaja: Minna Palmroth
Hän hiihtää loppusuoraa. Suomen liput liehuvat, yleisö kiljuu. Maamme-laulun soidessa kansa juhlii: ”Se oli siinä!” Mutta voittaja antaa medialle hämmentävän lausunnon. ”Noo, hetki nautitaan, mutta ensi viikolla on kova kisa”. Hänelle voitto oli etappi; tae siitä, että hän voi jatkaa valitsemallaan tiellä.
Rinnastan tässä huippu-urheilun huippututkimukseen kunnianosoituksena hienoille hiihtohetkille Pyeongchangin olympialaisissa aiemmin keväällä 2018. Olympiavoiton jälkeen hiihtäjä Iivo Niskanen kertoi suorituksensa taustoista. Hän oli edellisissä olympialaisissa asettanut tavoitteekseen Peyongchangin kuninkuusmatkan.
Kuinka kultaa voitetaan?
Niskanen otti selvää tulevasta latuprofiilista ja analysoi, mitä ominaisuuksia on kehitettävä voittaakseen Pyeongchangissa. Hän puursi kausi kaudelta kohti tavoitettaan. Kisaviikolla hän analysoi päävastustajiensa kunnon, testasi suksia ja hankki tietoa ladusta. Häntä auttamassa oli ryhmä ammattilaisia: valmentaja, suksihuoltajia, testaajia ja väliaikojen huutajia.
Eurooppalaisen tutkimusrahoituksen saaminen vastaa helposti hiihtokisan voittamista. Hiihtäjä on tutkija. Kilpailu muodostuu latuprofiiliin vertautuvasta rahoituskutsusta sekä muista osallistujista. Myönteinen rahoituspäätös on voitto. Urheiluammattilaiset ovat tiedepoliitikkoja ja muita Euroopassa vaikuttavia henkilöitä.
Ensin päätetään kisojen paikka. Tässä vaikuttajat ovat keskeisessä asemassa. Eurooppalainen tutkimusrahoitus suunnataan vuosittain uusille aloille. Voidaan vaikkapa päättää: ”Ensi vuonna ohjelmassa on kestävä kehitys ja demografinen muutos”. Jäsenmaat lobbaavat, mistä näkökulmasta aiheita rahoitetaan. ”Jos puhutaan demografiasta, on tärkeä tutkia maahanmuuttoa naisnäkökulmasta!” Pitkällisen päätösprosessin jälkeen yksityiskohdat julkaistaan kutsuna.
Kutsun yksityiskohdat määrittävät sen, millainen tutkija voi voittaa. Leikitään, että Oulun yliopistossa on kestävään kehitykseen erikoistunut naistutkija, jolla on artikkeleita demografisesta muutoksesta. Hän kokoaa kansainväliset kollegansa konsortioksi. ”Tarvitsemme alustavia tuloksia, joilla näytämme, että tiedämme tästä jotain”, konsortio huomaa ja parhaassa tapauksessa ehtii julkaisemaan aiheesta. Kuin Iivo, joka ajatteli tarvitsevansa tasatyöntöä Peyongchangissa ja mittautti osaamisensa välikisoissa.
Kutsun viimeinen jättöpäivä lähestyy. Konsortio kuulee, että myös Oslossa valmistellaan hakemusta. Konsortio tekee kilpailija-analyysin. ”Me olemme vahvempia naisnäkökulmassa, ja lisäksi meillä on paremmat testitulokset, mutta meidän tulee korostaa tätä hakemuksessa”, he päättävät.
Varsinainen kisa alkaa, kun hakemukset on jätetty. Kansainvälinen asiantuntijaraati pisteyttää hakemukset. Ensin karsitaan ne, missä puhutaan ohi aiheen. Sitten verrataan kärkihakemuksien sisältöä toisiinsa, ja tutkitaan kilpailijoiden meriittejä. Se voittaa, jolla on paras sisältö, ja joka esittää uskottavan ohjelman. Uskottavuutta lisää aiemmat voitot ja julkaisulistasta nähtävät toteutetut lupaukset.
Mutta mitäpä kävisi, jos hiihtäjä saisi itse valita seuraavan kisapaikan? Tai jos suomalaiset hiihtovaikuttajat lobbaisivat norjalaisten ominaisuuksiin parhaiten sopivia latuja?
Katse tulevaisuuteen ja joukkue tutuksi
Tutkimusyhteisön koostumus on varsin hitaasti muuttuva. Sillä alalla, jolla minä kilpailen, on Suomessa ollut huippuosaamista jo 1970-luvulta lähtien.
Jos aikoo saada Suomeen lisää eurooppalaista tutkimusrahoitusta, on joko tukeuduttava nykyiseen suomalaiseen huippututkimukseen, tai hyväksyttävä se tosiasia, että menestyjät eivät ehkä vielä ole syntyneet sille alalle, millä nyt halutaan menestyä. Silloin vaihtoehdoksi jää tutkijoiden kasvattaminen omilla investoinneilla, tai ulkomaisten tutkijoiden rekrytoiminen. On turha yrittää muuttaa uimari perinteisen hiihtäjäksi juuri ennen kisaa.
Menestyksen eväät ovat tässä: Suomalaiset vaikuttajat ja huippututkijat tunnistavat toisensa. Vaikuttajat lobbaavat niitä latuja, jotka parhaiten meidän hiihtäjille sopivat. Hiihtäjät kehittävät niitä ominaisuuksia, jotka luovat tulevaisuuden menestyksen edellytykset. Kisan aikana vaikuttajat huutelevat väliaikoja. Hiihtäjät painavat, minkä suksista lähtee.
Kisan jälkeen molemmat toteavat tyytyväisenä lopputuloksen, mutta tutkijalle työ vasta alkaa. Tutkija käyttää saamansa resurssin menestyäkseen seuraavassa haussa, ja näin varmistaa tutkimuksensa jatkuvuuden ja ajankohtaisuuden.
Jokaisen Euroopan areenoilla vaikuttavan suomalaisen tulee ymmärtää olevansa – ei penkkiurheilija – vaan kisavaikuttaja. Jokainen kokous, muistio, kahvikekkeri ja päätös luovat reunaehtoja seuraavalle tutkimuskisalle. Kertokaa näistä aiheista suossa tarpovalle tutkijalle: Onko superkoneet nyt hallussa; kuulin, että seuraavaksi halutaan panostaa avaruuteen. Kuulkaa häntä – koneet ovat hallussa, mutta älkää lobatko raketteja, muuten pelaatte norjalaisten pussiin. Ja muistetaan myös kotimainen järjestelmä, ettei nälkäkuolema yllätä kisojen välissä.
Vain yhteispelillä ja tiimityöllä voimme varmistaa jatkuvan kultakannan ja tutkimuksen uudistumisen. Nostakaamme yhdessä Suomi voittoon seuraavissa EU-hauissa!
Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori. Hän on poikkeuksellisen menestynyt kovimmissa Euroopan tutkimuskisoissa. Hän on myös johtanut oman alansa keskeistä tutkimusta suuntaavaa komiteaa. Hän on innokas maastohiihtäjä.
