Anti-gender-liike ja ilmiö – tasa-arvon takaisku

Maailman laajuisesti järjestäytynyt ja valtavia summia rahoitusta kannattajiltaan saava liike on uhka sukupuolten ja vähemmistöjen tasa-arvolle ja tasa-arvokehitykselle. Tutkija Tuija Saresma katsoo, että Suomessa ei tähän uhkaan ole herätty ja toivoo, että jokin hanke selvittäisi sitä, mitä ilmiö Suomessa tarkoittaa. Onneksi naisjärjestöt tekevät yhteistyötä ja järjestävät tilaisuuksia asian tiimoilta. Kun asioista puhutaan, muutoksenmahdollisuus avautuu, sanoo Saresma.

Mistä on kyse?

Anti-gender-liikkeessä ja ilmiössä on kysymys kansainvälisesti vahvasti verkottuneesta sukupuolten tasa-arvon vastaisesta liikehdinnästä, joka pyrkii heikentämään nykyistä sukupuolten tasa-arvoa. Siinä uskonto ja politiikka kohtaavat, ja sen aate kumpuaa vanhoillisesta, äärioikeistolaisesta ja nationalistisesta ajattelusta. Vahvoja ideologian lähteitä ja vaikuttajia löytyy sekä valtiollisista että kirkon ja erilaisten järjestöjen toimijoista Venäjällä, Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.  Liike levittää ideologiaansa populistisin, jopa salaliittoteoriamaisin kuvin, kuvaa Saresma.

Alun perin gender-vastaisku oli suunnattu Pekingin Konferenssille 1995, joka vaati laajasti naisten ja tyttöjen oikeuksia.  Erityisesti Vatikaani kehitti gender-ideologiaa, jota vastaan se saattoi käydä. Anti-gender-ajattelu on rantautunut viime vuosina osaksi myös osan suomalaisen poliittisen eliitin aatemaailmaan. Tämä on näkynyt muun muassa herätyskristillisissä piireissä sekä esimerkiksi äskettäin puolueeksi rekisteröityneet Sinimustat liikkeen ohjelmassa, sanoo Saresma.  

”Ideologia on uhka demokratialle, sananvapaudelle ja uhkaa myös tieteen vapautta sekä vakavimmillaan yleistä turvallisuutta ja yhteiskuntien rauhaa.”

Myös Aito avioliitto ry:n tukijoina nähdään kristilliskonservatiivisia poliittisia toimijoita. Antigenderismi korostaa ajattelua, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, jotka täydentävät toisiaan, ja avioliitto on miehen ja naisen välinen asia. Ideologia näkee sukupuolen ainoastaan biologisena eikä lainkaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneena. Tutkijan mukaan antigenderismi näkee erityisesti trans-sukupuoliset ja muut sateenkaari-ihmiset sivilisaatiota rapauttavina ja heidän toimintansa sairaana poliittisena toimintana. Niin ikään aatetta kannattavien mielestä esimerkiksi sukupuolen tutkimus on huono asia ja seksuaalikasvatus on lopetettava. Ongelmallista lisäksi on, että liikkeen moraali ja retoriikka korostavat esimerkiksi lasten oikeuksia ja lasten puolella olemista. Eli väittää tällä tavoin, että moniarvoisuutta edustava ajattelu puolestaan vastustaisi niitä.  Näin ei tietenkään ole, emmekä myöskään taistele kristillistä aatemaailmaa vastaan tai ole sukupuolivastaisia, korostaa tutkija Tuija Saresma.

Tutkija myös muistuttaa, että antigendersimin saavutukset ovat jo mittavia, kuten Puolan aborttilaki, sukupuolitutkimuksen opinto-ohjelmien lakkauttaminen Unkarissa,  Pro-life liike Yhdysvalloissa ja ylipäänsä liberaalien arvojen parjaaminen. Ideologia on uhka demokratialle, sananvapaudelle ja uhkaa myös tieteen vapautta sekä vakavimmillaan yleistä turvallisuutta ja yhteiskuntien rauhaan.

EU ja Suomi – kytkös oikeusvaltioon ja demokratiaan tärkeä

Vuonna 2020 oli käännekohta siinä, miten tasa-arvoa tarkastellaan EU-tason linjauksissa ja päätöksenteossa. Eeva Raevaara, neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä kertoo, että tasa-arvo laajeni tuolloin kulttuuri-, huume-, ilmastopolitiikkaan neuvostossa. Peruskysymys on, puhutaanko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta vai moninaisuudesta. Suurin osa eu-maista pitää tärkeänä gender ja gender euality -terminologiaa ja lähestymistä. Muutamat maat yrittävät kyseenalaistaa tämän, mutta ovat vähemmistössä. Kysymys kytkeytyy luonnollisesti laajemmin oikeusvaltioon, demokratiaan, ja tämä kytkös on tärkeä nähdä, Raevaara painottaa.

EU-tason ja kansallinen tasa-arvopolitiikkamme linjataan selonteoissa: Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta 2021 korostaa keskeisenä prioriteettina yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä. Tasa-arvopoliittisen selonteon linjauksissa alleviivataan naisten ja tyttöjen oikeuksia ja kaikkien sukupuolien tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Tämä on tärkeä ja selkeä linjaus – myös anti-gender ilmiötä vastaan.  Sukupuolen moninaisuuden kunnioittaminen, vastustaa ihmisoikeuksien heikentämispyrkimyksiä, korostaa itsemäärääimisoikeuden takaamista omaan kehoon, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. Suomi edistää kaikkien sukupuolten rikkomattomien ja universaalien ihmisoikeuksien toteutumista, muistuttaa Raevaara.

Pohjoismaiden ministerineuvosto on kiinnittänyt huomiota anti-gender -teemaan ja laatinut kaksivuotisen tiekartan, jossa ilmaistaan yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet. Yhteistyötä tiivistetään ja kokemuksia jaetaan anti-gender-toiminnasta. Myös Euroopan tasa-arvovirasto EIGE seuraa ja raportoi säännöllisesti tasa-arvon tilaa ja kehitystä.  

Kansalaisyhteiskunnan vastauksia anti-gender uhkaan

Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja Pia Lempiäinen on tyytyväinen siihen, että anti-gender liikkeeseen on herätty kasvavissa määrin.  Huolestuttavaa kuitenkin on, miten tasa-arvotyöhön saadaan riittävästi resursseja; miten päättäjät ja poliitikot turvaavat resurssit, jotta yhteiskuntamme arvot ja niiden toteutuminen turvataan. Lempiäinen näkee, että lopulta kyse on rahasta ja vallasta ja huomauttaa, että anti-gender -liikettä rahoitetaan, myös Suomessa tukemalla esimerkiksi ilmiön piiriin liittyviä oikeudenkäyntejä. 

On ensiarvoisen tärkeää, että kansalaisjärjestöt tukevat lausunnoillaan ja jakavat tietoa asiasta. Tästä hyvänä esimerkkinä Naisjärjestöjen Keskusliiton Ella Immosen kuvaama anti-gender hanke ja kampanja, jonka aikana on jaettu tutkittua tietoa laajasti mediassa ja tilaisuuksissa, ja tarjottu sosiaalisessa mediassa turvallinen tila asiasta käytävään keskusteluun.

Meillä pitää olla verkostoja yli järjestö- ja puoluerajojen. Meidän pitää olla yhtä järjestäytynyt kuin tämä liike on ja olla ajoissa hereillä ja tiedostaa asioita. Ei saa käydä niin, kuin Yhdysvalloissa, kun aborttia puolustava liike heräsi, niin toinen puoli teki järjestelmällisesti jo työtä aborttilain kumoamiseksi, summaa Lempiäinen.

Myös Eurooppanaisten kärkiteemana on vuonna 2023 tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta – antigenderismiä vastaan. Keskustelu-, tilaisuudet ja kampanjointi jatkuu yhteistyössä naisjärjestöjen kanssa teeman ja ilmiön tiimoilta.

Teksti: Päivikki Kumpulainen

Feministisiä vastauksia Anti-gender -ilmiöön: Tilaisuus Eurooppasalissa 24.11.

Tilaisuudessa käsiteltiin huolestuttavaa anti-gender-liikehdintää. Järjestäjinä Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ry yhteistyössä Eurooppanaiset ry:n, Naisasialiitto Unionin ja Naisjärjestöt Yhteistyössä – Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry:n kanssa.

Pirjo Julin Suomalainen Naisliitto, Helsingin yhdistys: ”Elämme epävarmassa maailmassa kasaantuvien kriisien keskellä. Sota, pandemia jylläävät ja syntyy ääriliikkeitä kuten Anti-gender. Etsimme siihen yhdessä näkökulmia ja feministisiä vastauksia.”

Anneli Mäkinen, tilaisuuden juontaja: ”Naisjärjestöjen historiallinen yhteistyötilaisuus: Noin 120 osallistujaa, joista suurin osa etäyhteyksin läsnä.”