Naisten vahvuudesta täytyy kertoa – jokainen tarina rakentaa maailmankuvaa

Demokratia voi toimia vain, jos kaikkien ääntä kuullaan. Naisen ääntä pidetään kuitenkin edelleen monin paikoin niin suurena uhkana, että se pyritään väkivalloin vaientamaan. Naiset jäävät edelleen suuressa osassa maailmaa suljettujen ovien taakse tai päätyvät esillä ollessaan identiteettipolitiikan välineiksi ilman omaa ääntä tai oikeutta omiin vaatimuksiin. 

Sodat ja konfliktit rakentuvat usein mielikuvien ja propagandan varaan. Tällöin naiset, lapset ja vähemmistöt päätyvät propagandakoneiston välineiksi. Viime aikoina naisten oikeuksia vastaan on jälleen hyökätty useassa maassa, myös Euroopassa. Tälle kehitykselle ei tule antaa periksi: Kohtuuttoman normalisoituminen tapahtuu arvaamattoman nopeasti, mutta paluu tasa-arvoon voi olla pitkä ja vaikea tie. 

Uhritarinoiden rinnalle tarvitaan kuitenkin myös toisenlaisia tarinoita, jotta syntyisi kokonaista todellisuutta vastaava kuva. On tärkeää puolustaa uhreja, mutta on myös tärkeää kertoa vahvuudesta, älystä, kyvystä, onnistumisista, yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta. On tärkeää kertoa naisten vahvuudesta, sillä jokainen tarina luo mielikuvia ja rakentaa edelleen maailmankuvaa.

Teksti: Veera Tyhtilä, puheenjohtaja, Suomen PEN ry