Europarlamentaarikko Henna Virkkunen

Kuva: Mikko Mäntyniemi

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut informaatiovaikuttamisen uudelle tasolle. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Propagandaa, sensuuria ja disinformaatiota on käytetty sodissa läpi historian. Internet ja sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt tiedosta nyt paljon nopeammin leviävää ja helpommin kohdennettavaa kuin aiemmin.

Venäjä on vastannut uuteen tilanteeseen estämällä lehdistön vapaan tiedonvälityksen ja kieltämällä useiden nettialustojen toiminnan Venäjällä. Facebookin ja Instagramin omistajayhtiö Meta on jopa luokiteltu Venäjällä nyt ekstremistiseksi. Uusimpana toimena Venäjä pyrkii jo rajoittamaan venäläisten sananvapautta maan ulkopuolellakin. Vaikka Putin kiristää ruuviaan, kanavia vielä löytyy, ja niitä on hyödynnettävä oikean tiedon välittämiseen venäläisille. Youtube ja Telegram ovat toistaiseksi toiminnassa. Näiden kautta Arnold Schwarzeneggerin sodanvastainen puhe onnistui viime viikolla saavuttamaan Venäjältä tuhansia käyttäjiä.

Ukrainan johdolla on Putiniin nähden vastakkainen lähestymistapa. Ukrainalaiset puolustavat maataan, demokratiaa ja vapautta. Kaikki mahdolliset sosiaalisen median kanavat on valjastettu ukrainalaisten asialle. Ministerit, pormestarit ja presidentti somettavat, twiittaavat, jakavat instavideoita ja puhuvat parlamenteille lähes tauotta. Ukrainan maanviljelijät hinaavat venäläisten tankkeja traktoreillaan, kaupunkilaiset häätävät paljain käsin huitoen panssarit karkuun. Venäjä pommittaa lastensairaalaa, aselähetykset ja varustekuormat saapuvat perille, ihmisiä haetaan turvaan. Seuraamme tätä internetistä 24/7.

Jo viikkoja sitten oli selvää, kuka on voittanut somesodan. Maailma on Ukrainan puolella, ja täysin perustellusti. Nyt maata on autettava kaikin keinoin voittamaan koko sota.

Ukrainan sodan asetelma on selkeä kaikilla kansainvälisen oikeudenkin mittapuilla. Voi kuitenkin tulla eteen myös tilanteita, jolloin puolen valinta ei olisi yhtä selvää. Siinä tilanteessa kansainvälisillä somealustoilla on suuri vastuu. Mikä on oikeaa tietoa, mikä vaarallista propagandaa? Mitä pitää ehdottomasti julkaista, mikä on poistettava ja kenen toiminta kokonaan estettävä? Ei voi ajatella, että digijätit voisivat pelkästään omilla käyttöehdoillaan sen määritellä.

Tänä päivänä somealustoilla, kuten Facebook, Twitter, Instagram tai YouTube on valtava taloudellinen ja yhteiskunnallinen valta. Niillä on ihmisten elämässä jo niin suuri merkitys, että alustat ovat kuin julkista tilaa. Kuitenkaan vastuut ja säännöt eivät ole täysin selvät.

Siksi Euroopan unionissa halutaan nyt selkeästi paaluttaa lakiin, että internetissä EU-alueella pätevät samat säännöt kuin yhteiskunnassa muutenkin. Se mikä on laitonta EU-maissa, meidän kaduillamme, kouluissa, kaupoissa tai toreilla, on laitonta myös internetissä.

Parhaillaan käsittelyssä oleva digitaalisten palveluiden DSA-asetus määrää, että laittomat tuotteet, palvelut taikka sisällöt on poistettava heti kun alusta saa niistä tiedon. Isoimpien nettialustojen on analysoitava säännöllisesti myös itse omia systeemisiä riskejään, ja avattava dataansa viranomaisille ja tutkijoille. Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä halutaan lisää.

Samaan aikaan myös eurooppalaisten perusarvojen: demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutuminen on varmistettava myös verkossa. Käyttäjien mahdollisuuksia ilmoittaa laittomasta sisällöstä tai tuotteista helpotetaan. Samalla halutaan vahvistaa myös sananvapauden toteutumista ja käyttäjien oikeuksia: Jos alusta esimerkiksi poistaa sisältöä taikka sulkee käyttäjätilin, sen tulee heti ilmoittaa tästä käyttäjälle, kertoa syy ja antaa mahdollisuus myös riitauttaa päätös.

Kyseisen DSA-asetuksen pykäliä viimeistellään parhaillaan EU-parlamentin ja neuvoston välisissä kolmikantaneuvotteluissa. Toimin tässä yhtenä EU-parlamentin neuvottelijana. Tavoitteena on saada sopu sisällöstä Ranskan puheenjohtajakauden aikana. Ukrainan sota ei ole antanut syytä viivyttää neuvotteluja, vaan pikemminkin korostanut digialustojen suurta merkitystä ja vastuuta.

Palkkatasa-arvo on perus- ja ihmisoikeus.  Tämä tärkeä asia jää sekä palkkakeskusteluissa että käytännöissä valitettavasti joko huomiotta tai vain lausumien tasolle. Niin kansainvälinen, Euroopan tason kuin kansallinen sääntely on kyllä tunnistanut ongelmat ja haasteen, mutta palkkatasa-arvo on Suomessa edistynyt hitaasti ja jumiutunut vallitsevien ajatusmallien ja rakenteiden vankina.

Kuten tutkijatohtori Koskinen Sandberg toteaa, ”palkat eivät ole vain HR-kysymys tai kollektiivinen neuvottelukysymys, vaan niissä näkyvät laajat yhteiskunnalliset ja organisaatioiden dynamiikat, jotka liittyvät sukupuoleen”: eli esimerkiksi palkka ja korjaustarpeet piilotetaan talouspuheen alle, tuottavuus ja kilpailukyky peittää alleen työn ja alan vaikuttavuuden ja naisalat koetaan pelkkänä taloudellisena taakkana, palkkaeroja selitetään segregaatiolla ja omalla valinnalla, palkka- ja muut eturistiriidat ratkaistaan konsensuksella ja jäävät odottamaan aina sopivampaa aikaa, jolloin palkkaepätasa-arvon korjaaminen ja naisalat unohtuvat  jne.  

Lisäksi palkat ja palkkaepätasa-arvo ja keskustelu niistä heijastelee edelleen sitä, mitä naisille ja naisaloilla on sopivaa maksaa eli historian taakka aikoinaan naisille määritellyistä alemmista palkkatasoista seuraa edelleen mukana. Kaikkea tätä Koskinen Sandberg kutsuu onnistuneesti ”juurtuneeksi aliarvostukseksi” eli aliarvostus on juurtunut osaksi formaalia palkan määritystä esimerkiksi työehtosopimuksissa.

Nyt – ennen kuin on myöhäistä hyvinvointipalveluiden säilyttämiseksi – on se aika, jolloin on etsittävä kestävät ratkaisut ja tie pois tästä tilanteesta ja löydettävä uusia polkuja palkkaepätasa-arvon korjaamiseksi ja säällisten työolojen mahdollistamiseksi aliarvostetuille naisenemmistöisille aloille.  Erityisesti siihen avaa mahdollisuuden tulevat eduskuntavaalit ja uusi hallitusohjelma tai löytyisikö meille maailmalta tai vaikkapa oman neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän muutoksen tai koronan siivittämiä hyviä käytäntöjä omasta takaa!

Kun perinteinen tasa-arvopolitiikka ei näytä riittävän työkaluksi palkkaepätasa-arvon poistamiseksi, onkin etsittävä muita keinoja. Naisvaltaisten alojen työvoimapula uhkaa ja on jo todellisuutta. Herättäisikö tämä vastuulliset osapuolet huolehtimaan alojen veto- ja pitovoimasta. Kun julkisen sektorin naisenemmistöisten alojen palkkoja korjataan, se korjaa myös koko Suomen häpeällistä miesten ja naisten palkkaeroa, joka on EU:n kolmanneksi suurin. Milloin kokoamme yhteen naisjärjestöjen voiman ja herätämme kansalaisliikkeen, jonka nimi olisi vaikkapa MeToo Pay!

Päivikki Kumpulainen

Eurooppanaiset, Busines and Profesional Women Finland ja Suomen Akateemisten Naisten Liitto järjestivät Naisten päivän tilaisuuden ”Naisten halvennettu työ – Palkkatasa-arvo on ihmis- ja perusoikeus”. Aiheesta puhumassa olivat professori Elina Pirjatanniemi Åbo Akademista, tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta, toimitusjohtaja Susanna Sulkunen ja paneelissa keskustelemassa puheenjohtaja Päivi Nimemi-Laine, JHL, neuvotteluäällikkö Riikka Rapinoja, TEHY ja tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara. Koko tilaisuuden striimaus löytyy täältä https://www.facebook.com/eurooppanaisetry