#SuomiIlmanNaisia – Millainen se olisikaan ilman naisten työtä ja tasa-arvotekoja?

Tänä vuonna Naisjärjestöjen Keskusliitto juhlii 110-vuotista työtään. Järjestö on kutsunut 67 jäsenjärjestöään viettämään juhlavuotta teemalla #SuomiIlmanNaisia. Maaliskuussa järjestöt esittelevät toimintaansa, tekojaan ja tavoitteitaan kuntavaalien alla; tekevät näkymätöntä näkyväksi somessa ja webinaareissa ja samalla nostavat myös esiin naisten asemaan ja tasa-arvoon liittyviä sitkeitä ja ajankohtaisia ongelmia.

Kuten tiedämme, naiset hoitavat lapsia, perheitä ja omaisiaan. Naiset tekevät korvaamattoman tärkeää vapaaehtoistyötä monissa eri järjestöissä ja verkostoissa. Naisten tekemä työ on paljolti näkymätöntä ja halvennettua työtä kansakunnille ja ihmisille elintärkeillä aloilla. Näin on koko maailmassa, myös Suomessa.

Palkattomasta kotityöstä naiset tekevät OECD:n mukaan reippaasti enemmän kuin miehet. Nyt koronaviruspandemia on lisännyt merkittävästi naisten tekemän palkattoman työn määrää, kertoo YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin tuore tutkimus.

Olisi mielenkiintoista nähdä, millainen Suomi olisi ilman tätä työtä. Vai olisiko sittenkään – sillä Suomi voisi näyttäytyä kovin erilaisena!

Eurooppanaiset – Naisten ääniä kunnista Eurooppaan ja maailmalle

Eurooppanaiset haluaa nostaa esille tasa-arvotyön sekä Euroopan mittakaavassa että kansallisella ja kuntatasolla. Kuntavaalien alla korostamme erityisesti sitä, miten EU-ulottuvuus, kuten EU:n uusi tasa-arvostrategia, liittyy kansalliseen ja kunnalliseen tasa-arvotyöhön ja velvoittaa edistämään tasa-arvoa myös kunnissa. Haastamme kuntavaaliehdokkaita perehtymään aiheeseen ja keskustelemaan siitä.

Kysymme ja keskustelutamme ehdokkaita siitä, miten he tuntevat sukupuolten tasa-arvoon liittyvää säännöstöä ja siihen pohjaavaa oman kuntansa tasa-arvotyötä. Kysymme, miten valmiita ja sitoutuneita he ovat kuntien johtotehtäviin, tai parantamaan sukupuolten tasa-arvoa ja sen vaatimia resursseja, muun muassa naisvaltaisen sosiaali- ja terveysalan halvennetun työn arvostusta, työoloja ja palkkausta. Entä miten ehdokkaat konkreettisesti vaikuttaisivat vihakulttuurin kitkemiseen? Tärkeää on myös pohtia, onko ehdokas feministi ja jos on, millainen feministi.

Maaliskuun 2021 Voima-lehden liitteenä ilmestyy Pohjan Akka -lehtemme. Se ilmestyy myös verkkoversiona kotisivuillamme. Järjestämme kevään aikana lisäksi tärkeisiin tasa-arvokysymyksiin liittyviä webinaareja. Eurooppanaiset oli mukana myös 24.2.2021 esitetyssä toimittaja Maija Elonheimon Brysselin kone –kuntavaaliohjelmassa. Sen voit edelleen kuunnella Yle Areenassa. Kaikki #SuomiIlmanNaisia-kampanjan ja kevään muut tapahtumat ja nostot näet Eurooppanaisten somessa ja kotisivuilla.

Seuraa Eurooppanaisia somessa:
Facebook: Eurooppanaiset ry
Twitter: Eurooppanaiset

Kirjoittaja: Päivikki Kumpulainen, Eurooppanaiset ry:n hallituksen jäsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *