Tasa-arvoa ei tule ottaa itsestäänselvyytenä

Li Andersson, Euroopan parlamentin jäsen

Valokuva: Antti Yrjönen

Ihmisoikeudet ovat naisten oikeuksia, kuulee usein sanottavan. Kun ajattelemme maailmassa korjaamista vaativia asioita, niin huomaamme, että monet niistä liittyvät erityisesti naisten asemaan. Köyhyydestä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sodasta sekä koulutuksen, terveydenhuollon ja ravinnon puutteesta kärsivät usein eniten naiset.

Käännettynä toisinpäin voidaan siis sanoa, että naisten ja tyttöjen oikeuksien aste on yksi keskeinen mittari yhteiskunnallisen ja inhimillisen kehityksen kannalta.

Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen sekä tasa-arvon vahvistaminen ei ole tietenkään yksinkertaista tai tapahdu sormia napauttamalla. Tavoitteen tärkeydestä kertoo kuitenkin se, miten vahva asema sillä on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmassa esimerkiksi niin koulutusmahdollisuuksien edistämisen, väkivallan lopettamisen, hoivatyön tunnustamisen kuin syrjimättömyyden tukemisen suhteen.

Myös EU:ssa on erityisesti viime kaudella ollut selkeä painotus ja poliittinen tahto naisten oikeuksien sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden parantamiseksi.

Aivan kauden loppumetreillä parlamentti hyväksyi historian ensimmäiset säännöt naisiin kohdistuvan väkivallan sekä lähisuhdeväkivallan torjumiseksi. Sillä kitketään esimerkiksi niin silpomisväkivaltaa kuin parannetaan raiskauksen uhriksi joutuneiden ihmisten asemaa. Oma koti on naiselle vaarallisin paikka – siksi minulle väkivallan torjuminen on yksi tärkeimmistä tavoitteista.

Viime kaudella myös palkka-avoimuusdirektiivi oli yksi merkittävä naisten asemaa työelämässä parantava uudistus, joka hyväksyttiin pian pari vuotta sitten. Siihen sisältyvän samapalkkaisuuden periaate on yksinkertainen: kaikille tulee maksaa samasta tai samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.

Vaikka työelämän tasa-arvo on kohentunut, on meillä silti paljon tehtävää naisten palkkakuopan täyttämiseksi ja lasikattojen rikkomiseksi. On myös tärkeää toimia sen eteen, että työelämän sääntelyn purkaminen Euroopassa ei tarkoita takapakkia tämän tavoitteen puolesta.

Naisten oikeuksien ja tasa-arvon kohdalla minusta on kuitenkin kaikkein tärkeintä huomata, että edistys ja kehitys eivät ole itsestäänselvyyksiä. Aivan kuten rautaesiripun murtuminen ei merkinnyt “historian loppumista” ja liberaalidemokratian lopullista voittoa, emme nytkään voi kuvitella, että historia olisi suora tie kohti vapaampaa ja parempaa maailmaa – ikävä kyllä päinvastoin.

Kun katsomme maailmassa tällä hetkellä olevia kehityskulkuja, kuten kasvavaa eriarvoisuutta, ilmasto- ja ympäristösääntelyn takapakkia, autoritaaristen johtajien nousua tai konservatiivisen uskonnollisuuden vahvistumista, on selvää, että naisten asema on monilla tavoilla uhattuna tulevaisuudessa.

Siksi on myös meidän vastuumme pitää silmämme auki ja olla myös aidosti valmiita puolustamaan meille tärkeitä arvoja, jos ne ovat uhattuina.

Silloin asetumme myös tekemään samaa työtä, kuin niin monet naiset meitä ennen –laittamaan itsensä likoon vapaamman, tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Se on meidän velvollisuutemme.

Li Andersson
Europarlamentaarikko
Työelämä- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtaja

Tasa-arvo on eurooppalaisen kilpailukyvyn osatekijä

Maria Guzenina, Euroopan parlamentin jäsen

Italian entinen pääministeri Mario Draghi lateli taannoisessa EU:n tulevaisuuden kilpailukykyä käsittelevässä raportissaan madonlukuja. EU:n talouskasvu hidastuu, luontainen verrokkimme Yhdysvallat repii kaulaa: 2000-luvulla jenkkikotitalouden käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaisen. Väestö Euroopassa vanhenee ja supistuu, joten työntekijöitä on koko ajan vähemmän.

Turvallisuuden ohella kilpailukyky on tällä hetkellä EU-politiikan iso teema. Uuden komission tehtävänä on nopeasti katsoa, millaisia esityksiä tarvitaan, jotta kilpailijat eivät aja ohitsemme entistä enemmän. Yksi näkökulma on kuitenkin loistanut poissaolollaan keskustelusta: sukupuolten tasa-arvo on kilpailukyvyn osatekijä. Kun Euroopasta uhkaavat loppua työtä tekevät kädet ja uusia ideoita keksivät aivot, ilmeinen kysymys on missä meillä on käyttämätöntä potentiaalia.

Jos EU-maat tarttuvat kilpailukykyhaasteeseen tosissaan, ne kuuntelevat tasa-arvotutkijoita, pyrkivät lisäämään naisten työssäkäyntiä ja purkamaan työmarkkinoiden segregaatiota.

EU:n keskimääräinen ero naisten ja miesten työmarkkinaosallistumisessa on yli 10 prosenttiyksikköä. Isoimmat erot ovat Romaniassa, Italiassa ja Kreikassa. Tässä vertailussa Suomi ja Baltian maat pärjäävät parhaiten. Meillä erot työmarkkinaosallistumisessa ovat pieniä ja eikä juuri kukaan kyseenalaista tai ihmettele, kun nainen käy töissä kodin ulkopuolella.

Mutta kaikessa Suomi ei loista. Meillä sukupuolten palkkaero on EU:n keskiarvoa suurempi. Naisten ansiot ovat reilut 16 prosenttia pienemmät kuin miesten, eli naisen palkkaeuro on 84 senttiä. Suomessa koulutusalat ja työmarkkinat ovat eriytyneet: eli naiset hakeutuvat ”naisten aloille” ja ”naisten töihin”, joista maksetaan järjestään vähemmän kuin ”miesten töistä”. Räikeimmin ero näkyy, kun vertaillaan terveys- ja hyvinvointialoja tekniikan aloihin. Tiedostamattomat rakenteet ja kalkkeutuneet asenteet, jotka rajoittavat koulutusvalintoja ja ammatinvalintaa, eivät ole hyväksi kansantaloudelle ja kilpailukyvylle.

Segregaatiota meillä on myös pystysuunnassa: naiset etenevät urallaan vähemmän kuin miehet. Kannustammeko tyttöjä tarpeeksi, luommeko heihin uskoa, että heistä voi tulla pomoja ja johtajia siinä missä pojistakin? Toinen selittävä tekijä on naisten työuran repaleisuus. Viime hallituksen maaliin saattama perhevapaauudistus, jonka tarkoitus on jakaa hoivavastuuta tasaisemmin, toivottavasti tasaa eroja pitkässä juoksussa.

Linkki perhepolitiikan ja työllisyyspolitiikan välillä on vahva. Perhepoliittisilla päätöksillä voidaan tukea työelämään osallistumista tai luoda kannusteita erityisesti naisille olla pois työelämästä. Esimerkiksi Unkarissa puhaltaa kansalliskonservatiivinen puhuri ja johtavien poliitikkojen repertuaariin kuuluu puhua naisista äiteinä, joiden paikka on kotilieden ääressä. Ei kuulosta parhaalta mahdolliselta kilpailukykystrategialta! Suomessakin kotihoidontuesta väitteleminen on kestoaihe. Vaikka tuen tarkoitus on hyvä, sen käyttö on voimakkaan sukupuolittunutta. ”Naisansan” riski on ilmeinen: jos työmarkkinoilta on poissa pitkään, sinne on vaikea palata.

Jos EU-maat tarttuvat kilpailukykyhaasteeseen tosissaan, ne kuuntelevat tasa-arvotutkijoita, pyrkivät lisäämään naisten työssäkäyntiä ja purkamaan työmarkkinoiden segregaatiota. EU:n tasa-arvostrategia ja esimerkiksi palkka-avoimuusdirektiivi tukevat näitä tavoitteita.

Maria Guzenina
Europarlamentaarikko