Eurooppanaiset kysyi kolmelta naispresidenttiehdokkaalta arvojohtajuudesta ja turvallisuudesta: miten nämä näkyisivät ja kuuluisivat heidän presidenttiydessään.
Aakkosjärjestyksessä kolmantena julkaisemme Jutta Urpilaisen vastaukset viiteen kysymykseemme.
Miten arvojohtajuutenne erityisesti on näkynyt työssänne ja miten sitä toteuttaisitte ja miten se näkyisi työssänne presidenttinä?
Olen työssäni komissaarina asettanut selkeät henkilökohtaiset prioriteetit, jotka heijastelevat arvojani. Nämä prioriteetit ovat nuoret ja koulutus. Aivan erityisesti olen halunnut kiinnittää huomiota siihen, että edesauttaisimme tyttöjen pääsyä laadukkaaseen koulutukseen. Naisten ja tyttöjen koulutuksella on positiivisia ulkoisvaikutuksia koko yhteisölle.
Presidentti voi arvojohtajana kiinnittää huomiota epäkohtiin ja johtaa omalla esimerkillään. Olen urallani saanut rikkoa monta lasikattoa ja haluan tehdä töitä sen eteen, että perässäni tulee muita naisia.
Naisten asema ja rooli rauhan ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä ja edustuksissa on vielä vähäinen. Lisäksi turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut ja muuttuu. Millaisia rooleja naisilla voisi olla ja miten edistäisitte tasa-arvoa turvallisuuspolitiikassa ja -tehtävissä kansainvälisesti, EU- ja kansallisella tasolla?
Tasa-arvo kuuluu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiöön. Naisilla ja myös nuorilla on ratkaiseva rooli pysyvän rauhan saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Naisten osallisuuden merkitystä tulee tarkastella laajasti: esimerkiksi ilmastonmuutos on globaali turvallisuusuhka, josta on muodostumassa myös yksi mahdollinen konfliktien juurisyy. Naisia voimaannuttamalla on usein mahdollista parantaa koko yhteisön sopeutumista ilmastonmuutokseen ja toimeenpanna ruohonjuuritason ilmastotoimia.
Presidenttinä puhuisin YK:n 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman toimeenpanon ja naisten määrän rauhanprosesseissa kasvattamisen puolesta. Naisia tulee nimittää enemmän YK:n välittäjiksi ja neuvottelijoiksi, ja naisten roolia kriisiajan tehtävissä on vahvistettava. Suomen naisrauhanvälittäjäverkoston jäsenenä antaisin mielelläni näkyvyyttä suomalaisten naisten rauhanvälitysosaamiselle.
Naisten ja tyttöjen demokraattiset ja ihmisoikeudet on monessa Euroopankin maassa haastettu viime vuosina (esim. anti-gender -ilmiö). Miten tähän kehitykseen ja näihin ilmiöihin tulisi mielestänne vastata, ja millainen rooli Suomella voisi tässä työssä olla?
Kuten todettua, tasa-arvo kuuluu Suomen ulkopolitiikan keskiöön. Tämän alleviivaaminen ja toisaalta myös riittävistä kehitysyhteistyöresursseista huolehtiminen on erityisen tärkeää aikana, jona tasa-arvokehitys globaalisti uhkaa ottaa takapakkia. Pitäisin järkevänä, että Suomi hyödyntäisi EU:n leveämpiä hartioita omien ulkopolitiikan prioriteettiensa, kuten tasa-arvon, edistämiseen.
Presidenttinä en arastelisi ottaa tasa-arvoon liittyviä epäkohtia puheeksi kahdenvälisissä tapaamisissa tai puhua tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden puolesta monenkeskisissä pöydissä.
Naisiin kohdistuva väkivalta (ml. nettiväkivalta) ja perheväkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus ja ihmisoikeuskysymys. Miten sitä tulisi ja voitaisiin tehokkaammin suitsia niin kansainvälisesti, EU:ssa kuin kansallisestikin? Millaista Suomen roolia ja millaisia keinoja tässä asiassa kannattaisitte ja edistäisitte?
Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi maailman suurimmista ihmisoikeusongelmista. Seksuaalisen väkivallan käyttö aseena konflikteissa on sotarikos, josta vastuulliset on saatettava oikeuden eteen –jokaisessa maailmankolkassa.
Komissaarina olen vastannut EU:n puolesta EU:n ja YK:n globaalin Spotlight-kumppanuuden toimeenpanosta. Spotlight on monialainen ohjelma, jonka kautta on edistetty muun muassa lainsäädännön uudistamista globaalin etelän maissa, sillä valitettavasti monessa paikassa lainsäädäntö ei tunnista kaikkia väkivallan muotoja rikoksiksi. Presidenttinä antaisin mielelläni tukeni vastaavanlaisille monenkeskisille pyrkimyksille. Suomessa tasavallan presidentti voi tehdä osansa asenteiden muuttamiseksi. Liian usein ilmoituskynnys on liian korkea tai väkivalta jää tunnistamatta. Presidentti voi myös antaa tunnustusta kolmannelle sektorille työstä väkivallan kitkemiseksi ja väkivaltaa kokeneiden tukemiseksi.