Artikkelit

Julkaistu

Äitiys ja yhteiskunnan rakenteet: Äitiys erityisessä suojeluksessa vai hiekkana rattaissa? Seminaari 27.3.

Syntyvyys puhututtaa sekä Suomessa että maailmalla. Mistä nykytilanne juontaa juurensa, entä miltä Suomen tilanne näyttää eurooppalaisittain? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Eurooppanaisten seminaarissa keskiviikkona 27.3.2019 klo 16–19.

Luvassa on tietoa ja keskustelunavauksia syntyvyydestä aina eurooppalaisesta näkökulmasta yksittäisen äidin kokemuksiin asti. Keskustelulle on varattu aikaa – tule mukaan ja osallistu!

Kahvitarjoilun mitoittamiseksi pyydämme ennakkoilmoittautumista verkkolomakkeella viimeistään sunnuntaina 24.3.

Aika: keskiviikko 27.3. klo 16–19

Paikka: Helsingin yliopiston kielikeskuksen juhlasali (310), Fabianinkatu 26, 3. krs

Ilmoittautuminen: verkkolomakkeella viimeistään 24.3.

Seminaarin ohjelma (tarkentuu):

Avaus
Eva Biaudet, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja, rkp

Lapsiperheiden tuet ja syntyvyys
Anneli Miettinen, tutkija, Kela

2020-luvun vanhemmuus – perheellistymistä koskevista toiveista
Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, Väestöliitto

Miksi syntyvyys laskee ja miten siihen voitaisiin vaikuttaa: talouspolitiikan näkökulma
Sami Yläoutinen, ylijohtaja, talouspolitiikan koordinaattori, valtiovarainministeriö

Paneelikeskustelu
Eva Biaudet, Eija Koivuranta, Anneli Miettinen, Anna Nupponen (VauvaSuomi ry), Reetta Vanhanen (Helsingin kaupunginvaltuutettu, vihr) ja Sami Yläoutinen.

Tilaisuuden juontaa Eurooppanaisten hallituksen jäsen, Verohallinnon viestintäjohtaja Kati Kalliomäki.

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta! Osallistu keskusteluun myös Twitterissä käyttämällä tunnisteita #syntyvyys ja #eurooppanaiset.

Julkaistu

Naisjärjestöjen Keskusliiton kannanotto: Sukupuolten tasa-arvo keskeiseksi osaksi Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteita

Sukupuolten tasa-arvon tulee olla merkittävä osa Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa, vaatii Naisjärjestöjen Keskusliitto. Erityisesti sukupuolten tasa-arvo tulee liittää erityisesti osaksi talouden ja turvallisuuden tavoitteita sekä valtavirtaistaa kaikkiin EU-puheenjohtajakauden keskeisiin sisältöihin.

”Suomi on tunnettu sukupuolten tasa-arvosta ja naisten oikeuksista. Odotukset meitä kohtaan Suomen EU-puheenjohtajakaudella niin Euroopan unionissa kuin EU-jäsenvaltioissa ovat valtavat. Meidän on saatava sukupuolten tasa-arvo näkyvästi Suomen koko EU-puheenjohtajakauden ohjelmaan ja tehtävä konkreettisia aloitteita sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Tasa-arvoministerit odottavat Suomelta ministeritason kokousta”, korostaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet. ”Suomen on toimittava EU:ssa naisten oikeuksien puolustamiseksi taantumuksellisia arvoja ja populismia vastaan. On hyvin huolestuttavaa, että naisten ihmisoikeudet, erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet, on kyseenalaistettu monissa EU-jäsenvaltioissa.”

Euroopan komissio tarvitsee vahvan sukupuolten tasa-arvon strategian. Sukupuolten tasa-arvo on valtavirtaistettava Euroopan unionin tuleviin linjauksiin, ja tasa-arvoa poikkileikkaavana periaatteena on vahvistettava EU:n päätöksenteossa. Suomen puheenjohtajakausi ajoittuu vuoden 2019 heinäkuusta joulukuuhun, jolloin vasta valittu Euroopan parlamentti aloittaa toimintansa, Euroopan komission jäsenet valitaan ja unionissa tehdään politiikan ja talouden strategisia linjauksia.

Suomi on joulukuussa 2018 julkistetun Maailman talousjärjestön (WEF) tasa-arvoindeksin sijoituksissa pudonnut mitalisijoilta neljänneksi Islannin, Norjan ja Ruotsin taakse. Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE:n mukaan Suomi on yksi harvoista EU-maista, joissa taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan tasa-arvo on taantunut.

Suomi on yksi EU:n väkivaltaisimmista maista naisille. Noin puolet EU:n alueella asuvista naisista on kokenut sanallista, fyysistä tai internetissä tapahtuvaa seksuaalista häirintää. Fyysistä ja/tai seksuaalista parisuhdeväkivaltaa on kokenut 22 prosenttia 15-vuotiaista tai sitä vanhemmista naisista. Suomalaisnaisista lähes puolet on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15 vuotta täytettyään ja miltei kolmannes on altistunut puolisonsa tai entisen puolisonsa väkivallalle.

Eva Biaudet, puheenjohtaja
Terhi Heinilä, pääsihteeri
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Lue koko kannanotto Naisjärjestöjen Keskusliiton verkkosivuilta.

Julkaistu

10 faktaa tasa-arvosta

Suomalaisen naisen asema kotona ja Euroopassa vuonna 2017

Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään. Juhlavuosi on hyvä aika muistella yhteiskuntamme saavutuksia. Vain satavuotias Suomi on maailman vapain maa (1), jossa asuu onnellisia ihmisiä. (2) Kansainvälisten tilastojen valossa myöskään sukupuolten välisestä tasa-arvosta Suomessa ei löydy moitittavaa – olemme maailman toiseksi tasa-arvoisin valtio (3), ja naisten ja miesten välinen työllisyysero on meillä pienin Euroopassa (4).

Kansainväliset tilastot eivät kuitenkaan heijastu tasa-arvon kokemukseen Suomessa. Suomalaisista miehistä vain 30 % kokee sukupuolet tasa-arvoisiksi. Naisten kokemus on vieläkin synkempi – vain 18 % kokee yhteiskunnan sukupuolille tasa-arvoisena. (5) Kokemus ei ole perätön – naiset ovat edelleen aliedustettuja yhteiskunnan valtarakenteissa niin yritysten, kuntien, oppilaitosten kuin valtiommekin johdossa.

Naisten työuria vaivaa epävarmuus

Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset naiset ovat hyvin edustettuja työmarkkinoilla. EU-28-maissa naisten työllisyysaste laahaa edelleen keskimäärin yli kymmenen prosenttiyksikköä miehiä alempana. (2015: naiset 60,4 %, miehet 70,8 %). Suomessa taas työllisiä on sukupuolten välillä lähes yhtäläisessä suhteessa – 15-64-vuotiaiden työllisyysaste oli vuonna 2016 naisille 67,6 % ja miehille vain hieman korkeampi 69,8 %. (6) Pyrkimys työllisyysasteiden yhtäläisyyteen on eurooppalaisittain tärkeää. Yksi EU:n strategisista 2020-tavoitteista on sekä naisten että miesten työllisyysasteen nostaminen 75 %:een.

Suomen positiivista asemoitumista työllisyyden saralla varjostaa kuitenkin työsuhteiden eriytyminen. Suomalaiset naiset ovat perinteisesti tehneet kokoaikatyötä huomattavasti eurooppalaisia ja pohjoismaisia verrokkejaan enemmän, mutta osa- ja määräaikaisten sopimusten osuus kaikista naisten työsopimuksista on pysytellyt miehiä huomattavasti korkeammalla tasolla jo vuosikymmeniä.

Viimeisten 20 vuoden ajan osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien naisten määrä on ollut miehiin verrattuna kaksinkertainen (2014: N 19,5 % = 211 000 henkilöä, M 9,3 % = 95 000 henkilöä). Määräaikaisissa työsuhteissa ero on pienempi, mutta naisia näissä työsuhteissa on silti yli 70 000 enemmän. (7)

Naiset ovat useimmiten osa-aikaisissa töissä, koska kokoaikaista työtä ei ollut tarjolla. Miehillä merkittävin syy osa-aikaisuuteen on opiskelu. Vaikka hoivavastuu on perheissä edelleen useimmiten naisten, lastenhoito on syy vain reiluun kymmenykseen naisten osa-aikaisista työsuhteista.

Tutkimuksessa on havaittavissa merkkejä, että naisten päätyminen osa-aikatöihin alkaa jo uran alkuvaiheessa. Jyväskylän yliopistossa julkaistiin vuonna 2007 tutkimus (8), jossa seurattiin kaupan ja tekniikan alan AMK- ja korkeakoulututkinnoista vastavalmistuneita. Tutkimuksen mukaan epäsäännölliset työsuhteet jakautuivat eri aloille ja sukupuolella oli eroa vahvistava vaikutus. Tutkituista aloista erityisesti tradenominaiset olivat heikommassa asemassa miehiin verrattuna. Heistä kokopäivätyössä oli naisista 88 % ja miehistä 96 %, pysyvässä työsuhteessa taas naisista 75 % ja miehistä 88 %.

On todettu, että vuosina 1980-1995 syntynyt Y-sukupolvi on ensimmäinen sitten toisen maailmansodan, joka tulee olemaan köyhempi kuin vanhempansa. Näin ollen on erityisen tärkeää panostaa yhtäläisiin työllistymismahdollisuuksiin sukupuolten välillä, jotta sukupolvien väliset tuloerot eivät kertaudu naisten kohdalla.

Alojen ja tehtävien segregaatio vahvaa Suomessa

Suomalaiset työmarkkinat ovat jakautuneet vahvasti naisten ja miesten aloihin ja työnkuviin. Eurooppalaisittain Suomi on tässä jälkijunassa. (9) Valitettavinta on kuitenkin, että vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan sukupuolittuneet alat heijastuvat vahvasti jopa 15-29-vuotiaiden ammattihaaveissa. Sen tulosten mukaan terveys- ja hyvinvointialan töihin haluavista 82 % on naisia, kun taas ICT-alan töihin haluavista naisia on vain 7 %. Huolestuttavaa kyllä, nuorten kanssa työskentelevien mukaan eriytymistä muun muassa matemaattisessa itseluottamuksessa on havaittavissa jo 10-12-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa tyttöjen matemaattinen osaaminen on vahvempaa, mutta hakeutuminen matematiikan pariin vähenee nopeasti lukioon mennessä.

Suomen työaloista vain noin kymmenys on niin sanottuja tasa-aloja, joiden työntekijöistä kumpaakin sukupuolta on yli 40 %. (10) Tällaisia aloja ovat mm. mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat sekä lääkärit. Myös tasa-aloilla on kuitenkin havaittavissa alojen sisäistä segregaatiota tehtävien mukaan – esimerkiksi kirurgeista pääosa on miehiä, kun taas naiset täyttävät muun muassa lastenlääkärien paikat.

Naisen euro jatkaa laahaamistaan

Naiset ansaitsevat edelleen miehiä vähemmän. Vuonna 2015 Suomessa naisen euro oli hieman eurooppalaista keskiarvoa heikompi, vain 82,7 % miesten ansioista. (11) Pienin tuloero on kuntasektorilla, jossa naisen euro pysytellyt melko samoissa lukemissa yli keskiarvon vuodesta 2000 (2000 84,6 %, 2014: 85,9 %). Yksityisellä ja valtiosektorilla nousua on tapahtunut samalla aikavälillä enemmän, 80 prosentista 83-84 prosenttiin. Kunta-ala on perinteisesti Suomessa naisvaltainen, joka mahdollisesti vaikuttaa kuntien palkkaukseen.

Positiivista kehitystäkin on nähtävissä. Sukupuolten välinen palkkaero on selvästi pienempi nuoressa ikäpolvessa, ja kasvaa iän myötä. Nuorten palkkaero ei valitettavasti viime vuosikymmeninä ole merkittävästi kaventunut, mutta vanhemmissa ikäryhmissä palkkaus on sukupuolten välillä tasa-arvoisempaa kuin vuonna 1995. (12)

Johtoasemissa naisia alle kolmannes

Naisten edustus yritysjohdossa on edelleen vähäistä, mutta kehitys on ollut positiivista ja nopeaa viime vuosikymmeninä. Eurooppalaisittain suomalaiset naiset ovat olleet hyvin edustettuja yritysten hallituksissa jo pidempään. Suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa naisia oli vuonna 2010 Suomessa 25,9 % ja Euroopassa vain 11,9 %. Tämä suhde on viime vuosina tasoittunut jonkin verran. (13)

Valtio-omisteisissa yrityksissä naisten edustus hallituksissa ja johtoryhmissä on merkittävästi vahvempaa kuin yksityisellä sektorilla. Siltikin naisten osuus näistä tehtävistä on parhaimmillaankin alle 40 % ja huonoimmillaan alle 20 %. Myös naisjohtajat ovat harvassa – vain joka seitsemännellä miehellä on Suomessa naisesimies. Naisten vähäisyys johtoasemissa heijastuu myös palkkauksessa – yli 50 000 € vuodessa tienaavista naisia on vain 30 %. (14)

Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan naisten johtajuusurien esteenä on sukupuoleen liittyviä strereotypioita, jotka vaikuttavat muun muassa johtajien rekrytointiin. Haitallisia steretypioita ovat muun muassa oletukset naisen puutteellisista kyvyistä tai epäsuotuisista luonnollisista taipumuksista sekä odotukset yksin pärjäämisen välttämättömyydestä ja toisaalta naisjohtajuuden ylivertaisuudesta. (15)

Naiset vallassa

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa naisia oli ehdokkaista 40 % ja valituista 42 %. Kun valittuja tarkastellaan iän perusteella, on merkittävää että naisten edustus vähenee huomattavasti iän mukana. Alle 50-vuotiaita nais- ja mieskansanedustajia on lähes täsmälleen saman verran, kun taas tätä vanhemmassa ikäryhmässä miesten osuus on naisiin verrattuna yli kaksinkertainen. Mahdollisia syitä ovat politiikan medioituminen ja imagon rakennuksen korostuneisuus.  Edustuksen sukupuolittuneisuus toistuu myös ministerivaliokunnissa ja -työryhmissä, missä naisten edustus on huomattavasti vahvempaa sosiaali- ja terveysasioiden, koulutuksen ja viestinnän alueilla. (16)

Naisten edustus on heikkoa myös virkamiesten keskuudessa. Ministeriöiden johdosta vuonna 2016 naisia oli kansliapäälliköistä 40 %, alivaltiosihteereistä 37,5 % ja osastopäälliköistä 30,8 %.

Verkossa lähempänä tasa-arvoa?

Yhteiskunnallisen keskustelun, palveluiden ja yhteisöjen siirtyminen verkkoon on aikaamme leimaava ilmiö. Disruptiivisena voimana internet horjuttaa perinteisiä hierarkioita ja instituutioita. Onko näin myös sukupuolten tasa-arvon kohdalla? Valitettavasti ei. Verkon käyttöä, yhteisöjä ja palveluja tarkastellessa on mahdollista päätellä, että sukupuolittuneet hierarkiat löytävät ilmaisun myös netissä.

Globaalisti naiset ovat verkossa miehiä harvemmin. Netin käyttäjistä naisia on 12 % tai 200 miljoonaa miehiä vähemmän, ja tämä ero kasvaa. (17) Naisten saattaminen verkkoon on tärkeää, muun muassa YK on nostanut sen yhdeksi kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen edellytyksistä. Euroopassa ero on kapeampi, vuonna 2016 eurooppalaisista naisista verkossa oli kunnioitettavat 76 %, ja netin käyttäjistä naisia oli 6,9 % miehiä vähemmän. Suomi on näiden tilastojen valossa huomattava edelläkävijä. Meillä sukupuolten välinen ero on vain 2,5 %. (18)

Kuten ammattialojen segregaatiosta voi päätellä, naiset ovat edelleen järkyttävän aliedustettuja verkkokehittämisen alalla. Globaalisti verkkokehittäjistä on arviolta vain 6 % naisia (19), Suomessa esimerkiksi pelialalla työskentelevistä vain joka kuudes on nainen. (20) Tämä on erityisen valitettavaa, koska naiset ovat aktiivisia pelaajia. Mobiilipelaajissa merkittävän kohderyhmän muodostavat 30-40-vuotiaat naiset, jotka myös käyttävät pelaamiseen eniten rahaa. (21)

Netissä toistuvat kliseet sosiaalisista naisista ja matemaattisista miehistä. Naiset ovat miehiä aktiivisempia sosiaalisessa mediassa ja viestipalveluissa, miehet taas lähes aina lähdekoodin kirjoittajia tai taulukkolaskentaohjelmien analyysityökalujen käyttäjiä. Toisaalta jotkut kliseet ovat verkossa kääntyneet päälaelleen: miehet shoppailevat verkossa naisia useammin, ja käyttävät ostoksiinsa eniten rahaa. Naiset taas käyttävät nettiä miehiä useammin järjestötoimintaan sekä yhteiskunnallisiin asioihin ja politiikkaan liittyen, muun muassa osallistumalla tempauksiin ja kannanottoihin. (22)

On mielenkiintoista pohtia syitä verkkokäyttäytymisen eroille, ja aihe kaipaa kipeästi tutkimusta. Syyt naisille kohdistettujen uraverkostojen kuten esimerkiksi Ompeluseuran  suosioon netissä voisivat valaista nuorten sukupolvien kohtaamia esteitä urakehitykselle verkon ulkopuolella. Erityisesti Euroopassa ja Suomessa, missä verkon käyttö on lähes universaalia, olisi tärkeää panostaa verkkopalvelujen ja -edustuksen kehittämiseen myös naisnäkökulmasta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää myös uudenlaisen väkivallan kohdistumiseen verkossa.

Mitä sitten?  

 

Juhlavuosi on seremoniallisesti erinomainen hetki juhlia suomalaista yhteiskuntaa, eurooppalaista kotiamme ja kaikkien sen kansalaisten lisääntynyttä vapautta ja turvallisuutta viimeisten sadan vuoden aikana. Nykypäivä ei kuitenkaan ole päätepiste, kehityksen loppu tai saavutettu harmonia. Eriarvoisuus, sosiaaliset hierarkiat, rakenteelliset esteet ja ennakkoluulot ovat edelleen todellisuutta liian monelle nykypäivän Suomessa.

Satavuotias Suomi on kypsä sivistynyt yhteiskunta, missä meidän on kyettävä tunnustamaan epäoikeudenmukaisuus siellä missä se vallitsee. Sukupuolten tasa-arvon parantuminen on tarkasteltujen tilastojen valossa joillain osa-alueilla hyvin hidasta – voi sanoa että samoja ongelmia on nostettu esiin vuosikymmeniä ilman merkittävää muutosta tai ratkaisua. Sadan vuoden taitekohta on hyvä paikka seisahtua ja tarkistaa kompassimme suunta. Voimmeko löytää yhteisen suunnan?

Artikkeli perustuu Eurooppanaisten järjestämään avoimeen keskustelutapahtumaan ‘10 faktaa tasa-arvosta’, joka järjestettiin 27.9.2017 Kansallismuseossa. Panelistit erikoistutkija Marjut Pietiläinen (Tilastokeskus), professori Anna-Maija Lämsä (Jyväskylän yliopisto, WeAll-hanke), yhteiskuntatutkimuksen yliopistonlehtori Jaana Kuusipalo (Tampereen yliopisto) ja viestintäpäällikkö Milla Halme (SOSTE, Ompeluseura) valottivat keskeisiä tilastoja suomalaisen naisen asemasta töissä, netissä ja vallan kahvassa. Moderaattorina toimi artikkelin kirjoittaja ja Eurooppanaiset ry:n hallituksen jäsen Elina Ylä-Mononen. 10 faktaa tasa-arvosta on osa Naisjärjestöjen keskusliiton 100 tasa-arvotekoa -hanketta.

 

Lähteet:

  1. Freedom House, Freedom in the world 2017
  2.  World Happiness Report 2017
  3.  World Economic Forum, Global Gender Gap Index 2016
  4.  Eurofund, The gender employment gap, 2016
  5.  Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016
  6.  Tilastokeskus, Työllisyys ja työttömyys 2016
  7.  Tilastot vuodesta 1998, Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016
  8.  Vuorinen Päivi ja Valkonen Sakari, Korkeakoulutuksesta työelämään, Jyväskylän yliopisto, 2007
  9.  EU Gender Equality Index 2015
  10.  Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016
  11.  Eurostat, Gender pay gap
  12.  Idman Mika, ‘Nuoret ovat tasa-arvoisimmin palkattuja’, Työ, talous ja tasa-arvo, toim. Marjut Pietiläinen, Tilastokeskus 2013
  13.  Euroopan komissio, Gender balance on corporate boards, Fact Sheet 2016
  14.  Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016
  15.  Lämsä Anna-Maija et al., ‘Naisten johtamisuriin kohdistuvat stereotypiat’, Hallinnon tutkimus, 4/2014
  16.  Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016
  17.  ITU, How can we close the digital gender gap?, 2016
  18.  ITU, Fact and Figures 2017
  19.  Käyttäjätutkimukseen perustuva raaka arvio, Stack Overflow developer survey 2015
  20.  Tarkka luku 18%:  Neogames, Finnish game industry report 2016
  21.  Yle Uutiset, ‘Useimmat mobiilipelaajat ovat naisia – mutta miksi he pelaavat miesten tekemiä pelejä?’, 18.9.2017
  22.  Tilastokeskus, Naiset ja miehet Suomessa, 2016

 

Julkaistu

Naisten ja miesten eläke-erot huolena Euroopassa

Kirjoittaja: Susan Kuivalainen

Euroopan Unioni on viime vuosina kiinnittänyt huomionsa  sukupuolten eroon eläkkeissä. Komissio on julkaissut pari raporttia naisten ja miesten eläke-eroista ja sisällyttänyt gender gap in pension -indikaattorin sukupuolten tasa-arvoraporttiinsa.  

Komission keskeisenä pontimena on ollut havainto ikääntyvien naisten korkeasta köyhyysriskistä. Useimmissa EU-maissa eläkeläisnaisten pienituloisuus on selvästi yleisempää kuin miesten.

Väestön ikääntyessä eläkeläisten määrä kasvaa ja yhä useamman eurooppalaisen toimeentulo muodostuu eläkkeestä. Pidemmän elinajan vuoksi suurempi osa ikääntyneistä on naisia.  Naisille eläke on tärkeämpi kuin miehille, sillä naisilla on vähemmän muita tuloja. Lisäksi on huomioitava, että naiset ovat miehiä pidempään eläkkeen varassa pidemmän elinaikansa vuoksi. Eläke-euro on siis monin tavoin naisille merkittävä asia.

Suomalaisnaisen eläke-eurossa parannettavaa

Sukupuolten välinen eläke-ero on osoittautunut Euroopassa suureksi. Viimeisimmän vuoden 2015 tilaston mukaan naisten ja miesten ero oli EU-maissa keskimäärin 38,3 prosenttia.

Suomessa sukupuolten ero eläkkeissä oli 22,5 prosenttia. Ero on EU-maiden pienimpiä, mutta silti huomattava.

Sukupuolten ero johtuu kolmesta asiasta: naisten miehiä alhaisemmasta työmarkkinoille osallistumisesta, naisten vähäisimmistä työtunneista ja työvuosista sekä naisten pienemmästä palkasta.

Nämä tekijät ovat myös Suomessa sukupuolten eläke-euron taustalla. Vaikka suomalaisnaisten työllisyysaste on kansainvälisesti korkea, on se miehiä alhaisempi. Se, että naiset ovat meillä pitkään osallistuneet työmarkkinoille, on oleellinen tekijä keskimääräistä pienempään sukupuolten eroon eläkkeessä.  

Naiset tekevät Suomessakin miehiä useammin osa-aikatöitä. Heidän työuransa on myös pari vuotta lyhyempi kuin miesten. Kansainvälisesti ero on pieni. Lyhyempien työurien taustalla piilee naisten harteille jäävä hoivavastuu, mikä nakertaa edelleen naisten eläkettä.

Naisten ja miesten palkkaerot Suomessa suuret

Sukupuolet ansioerot ovat meillä huomattavat. Naisemme ovat koulutettuja, mutta työskentelevät useimmin tehtävissä ja aloilla, joissa palkkataso on alhaisempi. Palkkaero on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Keskeinen tekijä tälle on työmarkkinoiden vahva segregoituminen: naiset työskentelevät matalapalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla ja miehet paremmin palkatuissa miesten töissä. Palkkaerojen ytimessä  on naisten töiden arvostus.

Joka neljäs 75-vuotias nainen on pienituloinen

Vaikka sukupuolten välinen ero eläkkeessä on Suomessa keskimääräistä pienempi, eläkeikäisten naisten suhteellinen tuloköyhyys (tulot alle 60 % väestön keskimääräisistä tuloista) on EU-maita yleisempää. Etenkin 75 vuotta täyttäneiden naisten tuloköyhyys on selvästi korkeampi kuin miesten.

75 vuotta täyttäneet naiset ovatkin iso yksittäinen pienituloinen ryhmä.  Taustalla on naisten alhaisempi eläketaso ja miehiä pidempi elinikä. Pidemmän eliniän vuoksi iso osa iäkkäimmistä naisista asuu yksin. Yksinasuvilla köyhyysriski on korkea, ja siksi moni vanhemmista naisista elää tuloköyhyydessä.

Yksinasumisen yleisyys on keskeinen tekijä ikääntyneiden naisten keskimääräistä korkeampaan tuloköyhyyteen niin meillä kuin länsinaapureissamme. Etelä-Euroopan maissa yksinasuminen on vähäisempää ja sitä myötä myös pienituloisuus. Siellä perheen muiden jäsenten tulot tuovat turvaa köyhyyttä vastaan.

Myönteistä kehitystä tapahtunut

Väestötieteen professori Pekka Martikaisen tutkimusryhmän tutkimus vanhuusväestön asuntokuntarakenteen kehityksestä osoitti, että tulevaisuudessa yhä useampi yli 80-vuotiaista asuu yhdessä puolison kanssa. Tämä johtuu ennen kaikkea miesten naisia nopeammin pidentyneestä elinajasta. Jatkossa pienempi osa ikääntyneistä asuu siis yksin. Yksinasumisen vähentyessä eläkeläisnaisten pienituloisuusriskikin todennäköisesti pienenee.

Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös eläkeläisnaisten ja -miesten eläke-erossa. Ero on kaventunut. Eläkeläisnaisten tulot, etenkin työeläke, ovat nousseet miesten tuloja nopeammin.

Kehitys tapahtuu kuitenkin hitaasti. Kahdessakymmenessä vuodessa ero työeläke-eurossa on pienentynyt vajaalla 10 prosenttiyksiköllä. Jos kehitys jatkuu samanlaisena eikä suuria muutoksia tapahdu, ero kuroutuu umpeen joskus 2080-luvulla. Euroopan unioni on syystä tarttunut asiaan.

Susan Kuivalainen on sosiaalipolitiikan dosentti ja toimii tutkimusosaston osastopäällikkönä Eläketurvakeskuksessa.

Julkaistu

Vaikuta Suomi tutkimusvoittoon

Kirjoittaja: Minna Palmroth

Hän hiihtää loppusuoraa. Suomen liput liehuvat, yleisö kiljuu. Maamme-laulun soidessa kansa juhlii: ”Se oli siinä!” Mutta voittaja antaa medialle hämmentävän lausunnon. ”Noo, hetki nautitaan, mutta ensi viikolla on kova kisa”. Hänelle voitto oli etappi; tae siitä, että hän voi jatkaa valitsemallaan tiellä.

Rinnastan tässä huippu-urheilun huippututkimukseen kunnianosoituksena hienoille hiihtohetkille Pyeongchangin olympialaisissa aiemmin keväällä 2018. Olympiavoiton jälkeen hiihtäjä Iivo Niskanen kertoi suorituksensa taustoista. Hän oli edellisissä olympialaisissa asettanut tavoitteekseen Peyongchangin kuninkuusmatkan.

Kuinka kultaa voitetaan?

Niskanen otti selvää tulevasta latuprofiilista ja analysoi, mitä ominaisuuksia on kehitettävä voittaakseen Pyeongchangissa. Hän puursi kausi kaudelta kohti tavoitettaan. Kisaviikolla hän analysoi päävastustajiensa kunnon, testasi suksia ja hankki tietoa ladusta. Häntä auttamassa oli ryhmä ammattilaisia: valmentaja, suksihuoltajia, testaajia ja väliaikojen huutajia.

Eurooppalaisen tutkimusrahoituksen saaminen vastaa helposti hiihtokisan voittamista. Hiihtäjä on tutkija. Kilpailu muodostuu latuprofiiliin vertautuvasta rahoituskutsusta sekä muista osallistujista. Myönteinen rahoituspäätös on voitto. Urheiluammattilaiset ovat tiedepoliitikkoja ja muita Euroopassa vaikuttavia henkilöitä.

Ensin päätetään kisojen paikka. Tässä vaikuttajat ovat keskeisessä asemassa. Eurooppalainen tutkimusrahoitus suunnataan vuosittain uusille aloille. Voidaan vaikkapa päättää: ”Ensi vuonna ohjelmassa on kestävä kehitys ja demografinen muutos”. Jäsenmaat lobbaavat, mistä näkökulmasta aiheita rahoitetaan. ”Jos puhutaan demografiasta, on tärkeä tutkia maahanmuuttoa naisnäkökulmasta!” Pitkällisen päätösprosessin jälkeen yksityiskohdat julkaistaan kutsuna.

Kutsun yksityiskohdat määrittävät sen, millainen tutkija voi voittaa. Leikitään, että Oulun yliopistossa on kestävään kehitykseen erikoistunut naistutkija, jolla on artikkeleita demografisesta muutoksesta. Hän kokoaa kansainväliset kollegansa konsortioksi. ”Tarvitsemme alustavia tuloksia, joilla näytämme, että tiedämme tästä jotain”, konsortio huomaa ja parhaassa tapauksessa ehtii julkaisemaan aiheesta. Kuin Iivo, joka ajatteli tarvitsevansa tasatyöntöä Peyongchangissa ja mittautti osaamisensa välikisoissa.

Kutsun viimeinen jättöpäivä lähestyy. Konsortio kuulee, että myös Oslossa valmistellaan hakemusta. Konsortio tekee kilpailija-analyysin. ”Me olemme vahvempia naisnäkökulmassa, ja lisäksi meillä on paremmat testitulokset, mutta meidän tulee korostaa tätä hakemuksessa”, he päättävät.

Varsinainen kisa alkaa, kun hakemukset on jätetty. Kansainvälinen asiantuntijaraati pisteyttää hakemukset. Ensin karsitaan ne, missä puhutaan ohi aiheen. Sitten verrataan kärkihakemuksien sisältöä toisiinsa, ja tutkitaan kilpailijoiden meriittejä. Se voittaa, jolla on paras sisältö, ja joka esittää uskottavan ohjelman. Uskottavuutta lisää aiemmat voitot ja julkaisulistasta nähtävät toteutetut lupaukset.

Mutta mitäpä kävisi, jos hiihtäjä saisi itse valita seuraavan kisapaikan? Tai jos suomalaiset hiihtovaikuttajat lobbaisivat norjalaisten ominaisuuksiin parhaiten sopivia latuja?

Katse tulevaisuuteen ja joukkue tutuksi

Tutkimusyhteisön koostumus on varsin hitaasti muuttuva. Sillä alalla, jolla minä kilpailen, on Suomessa ollut huippuosaamista jo 1970-luvulta lähtien.

Jos aikoo saada Suomeen lisää eurooppalaista tutkimusrahoitusta, on joko tukeuduttava nykyiseen suomalaiseen huippututkimukseen, tai hyväksyttävä se tosiasia, että menestyjät eivät ehkä vielä ole syntyneet sille alalle, millä nyt halutaan menestyä. Silloin vaihtoehdoksi jää tutkijoiden kasvattaminen omilla investoinneilla, tai ulkomaisten tutkijoiden rekrytoiminen. On turha yrittää muuttaa uimari perinteisen hiihtäjäksi juuri ennen kisaa.

Menestyksen eväät ovat tässä: Suomalaiset vaikuttajat ja huippututkijat tunnistavat toisensa. Vaikuttajat lobbaavat niitä latuja, jotka parhaiten meidän hiihtäjille sopivat. Hiihtäjät kehittävät niitä ominaisuuksia, jotka luovat tulevaisuuden menestyksen edellytykset. Kisan aikana vaikuttajat huutelevat väliaikoja. Hiihtäjät painavat, minkä suksista lähtee.

Kisan jälkeen molemmat toteavat tyytyväisenä lopputuloksen, mutta tutkijalle työ vasta alkaa. Tutkija käyttää saamansa resurssin menestyäkseen seuraavassa haussa, ja näin varmistaa tutkimuksensa jatkuvuuden ja ajankohtaisuuden.

Jokaisen Euroopan areenoilla vaikuttavan suomalaisen tulee ymmärtää olevansa – ei penkkiurheilija – vaan kisavaikuttaja. Jokainen kokous, muistio, kahvikekkeri ja päätös luovat reunaehtoja seuraavalle tutkimuskisalle. Kertokaa näistä aiheista suossa tarpovalle tutkijalle: Onko superkoneet nyt hallussa; kuulin, että seuraavaksi halutaan panostaa avaruuteen. Kuulkaa häntä – koneet ovat hallussa, mutta älkää lobatko raketteja, muuten pelaatte norjalaisten pussiin. Ja muistetaan myös kotimainen järjestelmä, ettei nälkäkuolema yllätä kisojen välissä.

Vain yhteispelillä ja tiimityöllä voimme varmistaa jatkuvan kultakannan ja tutkimuksen uudistumisen. Nostakaamme yhdessä Suomi voittoon seuraavissa EU-hauissa!

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori. Hän on poikkeuksellisen menestynyt kovimmissa Euroopan tutkimuskisoissa. Hän on myös johtanut oman alansa keskeistä tutkimusta suuntaavaa komiteaa. Hän on innokas maastohiihtäjä.

Julkaistu

Miehisesti kallistunut Eurooppa kaipaa Suomelta tasapainoisempia nimityksiä

Kirjoittaja: Kati Kalliomäki

Nuorempana minulla oli tapana huvittaa itseäni lueskelemalla erinäisiä syntymäpäiväkatalogeja. Pauli, Jukka, Martti, Fredrik, Reijo, Johan ja Markkutuntuivat saavuttavan merkkivuosia ja myös arvomerkkejä paljon tiheämpään tahtiin kuin Pirkko tai Sanna. Ihmeellistä, minä kun luulin, että samaan tahtiin tässä elellään ja vartutaan!

Huvittelun makuun sekoittui kuitenkin vähä vähältä lisääntyvää kitkeryyttä, kun huomasin, että kaikki muutkin listaukset ja vieläpä vakavasti otettavat rankingit pursusivat miesnimiä. Tärkeimmät talousvaikuttajat, suosituimmat poliitikot, kysytyimmät puhujat, rakastetuimmat kirjailijat, menestyneimmät elokuvaohjaajat – kärkisijoilla mies miehen perään.

Aika ei ole korjannut asiaa, eikä edes uusilla aluevaltauksilla tilanne ole tasoittunut. Suomen EU-jäsenyyttä ei voi enää kutsua uudeksi aluevaltaukseksi, mutta aika Euroopan Unionin jäsenenä vuodesta 1996 lähtien avaa kuitenkin kiinnostavan mahdollisuuden tarkastella suomalaisnaisten ja -miesten menestystä tärkeiden paikkojen täyttäjinä.

Heräsin asiaan viimeksi, kun suomalainen Marjut Santoni nimitettiin Euroopan investointipankin pääsihteeriksi. Mietin ja vähän kiukustuinkin ihmetellessäni, miksen ollut kuullut hänestä aiemmin. Päällimmäiseksi nousi kuitenkin riemu, sillä jälleen yksi suomalainen saavutti EU-instituutiossa korkean johtotehtävän, ja vieläpä miehisellä pankkialalla. Tähän mennessä ainoa tasa-arvon ilon aihe oli ollut Sirkka Hämäläisen nimitys Euroopan keskuspankin johtokuntaan vuonna 1998.

Santonin nimitystä käsitelleet uutisjutut ovat kertoneet, että hän on aloittanut työt EU-komissiossa pian Suomen EU-jäsenyyden voimaantulon jälkeen. Santonin kaltaisia, päteviä ja EU-asioissa pitkän kokemuksen omaavia naisia on Suomessa pilvin pimein. Korkeimmalle on yltänyt komission oikeusasioiden osaston päällikkö Tiina Astola. Parlamentin puolella puolestaan pääjohtajatason on saavuttanut Leena Maria Linnus. Nämä pätevät, osaavat ja taitavat naiset ovat edenneet omin avuin ja oman osaamisensa vuoksi eteenpäin. Niin pitääkin.

Mutta, mutta: EU:ssa avautuu niin ikään sellaisia johtajanpaikkoja, joihin kunkin jäsenmaan hallitus saa itse valita ehdokkaansa. Ja mitä Suomi on tehnyt? Ei ole ehdottanut näihin paikkoihin vielä ainoatakaan naista.

Kaikista tavoitelluin ja näkyvin EU-tehtävä on tietenkin komissaarin paikka. Suomalaishallitukset ovat lähettäneet komissaareiksi Erkki Liikasen, Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen. Kaikki suomalaiskomissaarien kabinettipäälliköt ovat tähän saakka olleet niin ikään miehiä.

Myös Marjut Santoninin työpaikan varapääjohtajan virat täytetään jäsenmaiden tahdon mukaan. Näin ollen Euroopan investointipankkiin on meiltä nimitetty Sauli Niinistö, Jan Vapaavuori ja Alexander Stubb.

Joku voisi tässä vaiheessa tuhahtaa, että noin vähän nimiä on vain sattumaa. Valitettavasti näin ei ole, sillä esimerkiksi EU:n tilintarkastustuomiostuimen paikat pääsevät täyttämään jäsenmaat, eikä neljään paikkaan ole nimitetty tähän mennessä yhtäkään naista.

Surkea luettelointi jatkuu: EU-tuomioistuimen paikat ovat kaikki niin ikään osuneet miehille Suomen hallituksen esityksestä.

Eurooppanaiset ry (taannoinen Naiset 96 ry) perustettiin juuri silloin, kun fiksut, avarakatseiset ja kansainvälisesti kokeneet naiset ryhtyivät törmäämään toisiinsa Brysselin lennoilla ja totesivat, että verkostoitumista tarvitaan. Pieni ja vähävarainen yhdistys ei ole pystynyt hyvistä ponnisteluistaan huolimatta paljoakaan tekemään, mutta jokainen meistä voi vaikuttaa asioihin vähintään yksilönä.

Aloitin tämän kirjoitukseni luettelemalla miesten nimiä. Nyt käsi sydämelle, siskot, sillä monet alun esimerkkien listauksista ovat sellaisia, joihin on kysytty jokanaisen mielipidettä. Niin kauan kuin itsekin asetamme – ehkä ihan automaattisesti tai asiaa sen kummemmin miettimättä – erinäisiin rankkauksiin etusijalle miehen, ei tilanne koskaan muutu.

Vinot listaukset ja kallelleen kääntyvät vaikuttajapaikat eivät ole kunniaksi maallemme niin eurooppalaisessa kuin kotimaisessakaan viitekehyksessä. En missään tapauksessa vieritä syytä vinoista valtarakenteista naisille, mutta joskus voi tarkastella omaakin käytöstään. Eli seuraavan kerran, kun jotain kysytään, ehdokkaita haetaan ja paremmuuksia listaillaan, niin katsotaanpa ympärillemme: sieltähän löytyy Leena, Heli, Riikka, Minna, Päivi, Anni ja moni, moni muu!

Kati Kalliomäki on viestinnän ammattilainen, Työeläke-lehden päätoimittaja ja yksi Eurooppanaisten lehden PohjanAkan perustajista. Tasa-arvoasioiden lisäksi Kalliomäen sydäntä lähellä on erityisesti asiantuntijatiedon viestintä, mistä aiheesta hän käy myös puhumassa erinäisissä koulutuksissa. Kalliomäki on toiminut Eurooppanaisten hallituksen jäsenenä pitkään.

Julkaistu

Seksuaalisen häirinnän hiljaisuuden ja pelon muurinmurtajat – #metoo-kampanjan opetukset

Kirjoittaja: Kaisa Kauppinen

Kaksi amerikkalaista aikakauslehteä (New York Times ja New Yorker) julkaisivat lokakuussa 2017 artikkelin, joka kertoi elokuva-alalla toimivien nuorten naisten joutuneen elokuvamoguli Harvey Weinsteinin seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Weinstein oli viekoitellut naisia seksuaalisiin akteihin vastineena sille, että naiset saivat menestystä ja haluttuja elokuvarooleja. Naiset eivät olleet kertoneet nöyryyttävistä kokemuksistaan aiemmin, koska Weinstein oli luonut pelon ja vaikenemisen ilmapiirin. Elokuva-alan piirissä kukaan ei uskaltanut uhmata Weinsteinin valta-asemaa.   

Ehkä yllättävästi, lehtiartikkelien seurauksena monet muut elokuva-alan naiset vastasivat ”metoo”– eli minämyös olen ollut Weinsteinin häirinnän kohde. Tästä sai alkunsa nyt maailmanlaajuiseksi paisunut #metoo-kampanja, joka on ulottunut elokuva-alan ulkopuolelle ja antanut vahvan äänen seksuaalista häirintää kokeneille.

Sosiaalisesta mediasta politiikan keskiöön

#Metoo-kampanja on tyypillinen someajan ilmiö. Twitterissä aiheesta lähetettiin parissa viikossa liki kaksi miljoonaa twiittiä ja Facebookissa häirinnän kokemuksista kirjoitti ja siihen reagoi reilut viisi miljoonaa ihmistä. Alun innostuksen jälkeen määrät ovat moninkertaistuneet. Kyseessä on paradigman muutos, asenteita mullistava ja uudistava ymmärrys seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja vallan rakenteista.   

Kampanja sai arvostetun Time lehden Vuoden 2017 henkilö-palkinnon. Lehden kannessa on kuva niistä ”silence breakereistä”, eli hiljaisuuden murtajista, jotka käynnistivät kampanjan ja mursivat seksuaaliseen häirintään liitetyn pelon ja vaientamisen ilmapiirin.

#Metoo-kampanja on kantautunut myös Eurooppaan ja Suomeen, tosin säyseämpänä versiona. Euroopan parlamentti kävi aiheesta vuoden alussa keskustelua, pääosin naismeppien ollessa äänessä. Parlamentissa toivottiin avoimempaa ilmapiiriä ja hyviä käytäntöjä. Eurooppalaisia (nais)päättäjiä myös rohkaistiin kertomaan omista kokemuksistaan ja toimimaan roolimalleina ja muurinmurtajina muille.

Eurooppalaisen kulttuurin moninaisuudesta kertoo ranskalaisnaisten hyökkäys #metoo-kampanjaa vastaan. Näyttelijä Catherine Deneuve etunenässä sata vaikuttajanaista julkaisivat avoimen kirjeen, jossa he kritisoivat #metoo-kampanjaa sen miesvastaisen ja uushyveellisen ilmapiirin levittämisestä. Sen nähtiin hävittävän luontaisen flirttailun ja heilastelun naisten ja miesten välillä.

Deneuve esitti myöhemmin anteeksipyynnön, ettei väheksynyt naisten seksuaalisen häirinnän kokemuksia, vaan vastusti uuspuritanismin esiinmarssia. Usein seksuaalisen häirintään liittyvissä keskusteluissa väännetään eroa flirtin ja vastentahtoisen seksuaalisväritteisen käyttäytymisen välillä.  

Mitä sanovat tilastot?

Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) sivustolla on vuonna 2016 julkaistu tutkimus, jossa oli mukana vastaajia kaikista 28 EU-maista. Tutkimuksen naisvastaajista 25 % ja miesvastaajista 15 % sanoi seksuaalisen häirinnän naisia kohtaan olevan omassa maassaan ”hyvin yleistä”. Suomalaisista naisista tätä mieltä oli 10 % ja miehistä viisi prosenttia. Erot EU-maiden välillä olivat suuria ja tulkinnanvaraisia johtuen kielellisistä ja kulttuurisista eroista.

Työelämäntutkijana Työterveyslaitoksella olen tutkinut seksuaalista häirintää suomalaisessa työelämässä pitkään. Työ ja terveys Suomessa-kyselyn avulla monitoroimme työelämän laatua työhyvinvoinnin kannalta usean vuoden ajan. Mukana oli kysymys seksuaalisesta häirinnästä, joka tarkoitti sellaista ei-toivottua sanallista tai fyysistä seksuaalisväritteistä käyttäytymistä, jonka vastaaja koki vastenmielisenä.

Vastaukset kysymykseemme olivat hyvin samankaltaisia kuin nyt EK:n tuoreessa kyselyssä. Seksuaalista häirintää oli kokenut työssään 12 % naisista ja miehistä pari prosenttia. Seksuaalinen häirintä kohdistuu pääosin alle 34 vuotiaisiin naisiin, iän myötä häirinnän kokemukset vähenevät. Häirintää kokeneista valtaosa vaikenee kokemuksistaan. Yleisin syy vaikenemiselle on pelko siitä, että asiaa ei oteta vakavasti. Vaikenemista lisää myös pelko hankaluuksien aiheuttamisesta itselle ilmoittamisen seurauksena.

#Metoo-kampanjan myötä toivon, että häirinnän käsittely suomalaisessa työelämässä on nyt asiallisempaa kuin aikaisempina vuosina, jolloin tuloksille on naureskeltu ja seksuaalisen häirinnän tutkimusta on vähätelty ”nipistelytieteenä”. #Metoo-kampanja on ollut eräänlaista terapiaa meille aihetta tutkineille ja avannut padot sitä kokeneille.

Myös meillä näyttävät esiintulot elokuvamaailman ja muun esittävän taiteen piirissä ovat löysentäneet häirintään liittyvän pelon ja vaientamisen muuria ja rohkaissut myös muissa työpaikoissa toimivia. Työpaikoilla tulee olla ilmapiiri, jonka puitteissa häirinnän kokemuksista uskalletaan puhua ja kehittää nolla-toleranssia.

#Metoo-kampanja on tullut jäädäkseen, se on muuttanut käsitystämme sallitun ja ei-sallitun rajoista. Seksuaaliseen häirintään liitetyn hiljaisuuden ja pelon ilmapiirin murtajia tarvitaan myös meillä!

Kaisa Kauppinen, sosiaalipsykologian dosentti, Helsingin yliopisto. Kirjoittaja on Eurooppanaisten hallituksen jäsen, ja on toiminut Työterveyslaitoksella tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopistolla tutkimusjohtajana.

Julkaistu

Naisten köyhyys on todellinen ongelma, mutta löytyykö tahtoa sen poistamiseksi?

Kirjoittaja: Minna Ylikännö

Naiset ovat puhuneet oikeuksiensa puolesta, nousseet barrikadeille ja pyrkineet eri tavoin edistämään omaa asemaansa yhteiskunnassa. Silti yhä vuonna 2017 elämme maailmassa, jossa naisten köyhyys on paljon yleisempää kuin miesten. Oxfamin tekemän laskelman mukaan naiset ansaitsevat 23 prosenttia vähemmän kuin miehet ja eron tasoittuminen nykykehityksellä kestää 170 vuotta.

Kaikkialla tilanne ei toki ole näin paha. Pohjoismaissa naisten asemaa on pyritty tukemaan erilaisilla naisystävällisillä politiikoilla, mikä on mahdollistanut naisten laajamittaisen osallistumisen työelämään ja taloudellisen itsenäisyyden. Sukupuolten tasa-arvo on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion kantava periaate, joskin voidaan keskustella siitä, onko kehitys tältä osin pysähtynyt?

Vähintäänkin jonkinlaisesta kriisistä voidaan puhua, minkä osoittaa poliittisen tahdon puuttuminen vanhempainvapaajärjestelmän muuttamiseksi nykyistä tasa-arvoisemmaksi. Nähtävästi emme ole valmiita siihen, että nainen olisi täysivaltainen kansalainen, vaan hänen halutaan yhä määrittyvän sukupuolensa perusteella osaksi patriarkaalista palkkatyön yhteiskuntaa.   

Tästä hyvänä esimerkkinä on erään miespuolisen tasa-arvoministerin lausunto jokunen vuosi sitten. Keskustelussa, joka koski palkkauksen tasa-arvoa naisilla ja miehillä, hän totesi ykskantaan, että jos naiset haluavat asemansa parantuvan, heidän pitää käyttäytyä työmarkkinoilla enemmän kuin miehet.

Patriarkaaliset rakenteet muutoksen estäjinä

Vaikka suomalaisten naisten tilanne on parempi kuin monissa muissa maissa, globaalisti naisten köyhyys on ongelma, johon pitää pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Pienituloinen on heikommassa asemassa kuin hyvätuloinen monessa suhteessa, eikä vähiten siksi, että hänen mahdollisuutensa edistää omaa asemaansa ovat vähäisemmät. Patriarkaalinen valtarakenne heikentää entisestään pienituloisten naisten asemaa.

Tiedetään, että naisten köyhyyden vähentämisessä keskeinen keino on koulutus. Siksi tehokkain tapa alistaa naisia taloudellisesti on estää heiltä pääsy kouluun. Koulutus ei kuitenkaan yksin riitä, jos asenneilmapiiri yhteiskunnassa tukee perinteistä työnjakoa ja miesten valta-aseman ylläpitämistä.

Muutos on kuitenkin aina mahdollinen. Arpinon ja kumppaneiden vuonna 2015 tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että paine uudistuksille tasa-arvoisempaan suuntaan on suurin sellaisissa maissa, joissa naisten ja miesten asenteiden välillä on suurimmat erot. Kun asioista ollaan eri mieltä, niistä yleensä myös keskustellaan kiivaammin. Parhaimmassa tapauksessa ristiriita pyritään ratkaisemaan niin, että se edistää kaikkien hyvinvointia.

Raha ratkaisee

Aina ei kuitenkaan olla tilanteessa, jossa naiset pääsevät keskustelemaan heille tärkeistä asioista samoissa pöydissä miesten kanssa. Naisten voimaantuminen on vaikeaa, jos jokapäiväinen elämä on hiuskarvan varassa sinnittelyä absoluuttisessa köyhyydessä. Tällöin kehityksen pitää lähteä siitä, että naisille taataan taloudellinen autonomia.

Perustulosta on keskusteltu paljon liittyen juuri naisten köyhyyteen. Säännöllisen, vaikkakin niukan, taloudellisen tuen myötä naiset saavuttaisivat itsenäisen aseman yhteiskunnassa, mikä ennen pitkää avaisi mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Toisaalta yritys purkaa olemassa olevia valtarakenteita ei ole helppoa ja naisten voimaantuminen voidaan kokea myös uhkana.

Suomikaan ei ole mallimaa

Mitä tulee pohjoismaihin, naiset ovat saavuttaneet taloudellisen itsenäisyyden ja heillä on myös valtaa edistää omaa asemaansa yhteiskunnassa. Suomi näyttäytyy tässä suhteessa kuitenkin perinteisemmältä maalta kuin naapurinsa Ruotsi, jossa tasa-arvoasenteet ovat selvästi vahvempia. Kuten Ylikännö ja kumppanit havaitsivat analysoidessaan vuoden 2012 kansainvälistä asenneaineistoa (ISSP), suomalaiset miehet ajattelevat yhä selvästi konservatiivisemmin naisten työssäkäynnistä ja hoivavastuiden jakamisesta kuin tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa.  

Taloudellisen itsenäisyyden turvaaminen ja sitä kautta osallisuuden mahdollistaminen eivät siten yksin riitä. Ne ovat ensiaskeleita pitkällä tiellä kohti tasa-arvoa. Sosiaalipoliittisilla uudistuksilla pystytään luomaan rakenteita, jotka mahdollistavat sekä köyhyyden vähentämisen että naisten täysivaltaisen osallistumisen yhteiskuntaan.

Siksi on tärkeää, että emme väheksy julkisen vallan merkitystä sosiaalisen turvallisuuden takaajana. Poliittisen tahdon ilmeneminen tapahtuu julkisen vallan toimeenpanossa ja äärimmäisen tärkeä sukupuolten tasa-arvon toteutuminen vaatii laajaa julkista vastuuta ja näkemystä siitä, miten parhaiten tähän tavoitteeseen päästään. Toinen kysymys on sitten, halutaanko konservatiivisia patriarkaalisia valtarakenteita purkaa. Jos ei, pohjoismaisen hyvinvointivaltion purkaminen näyttäytyy paljon ymmärrettävämmältä, joskaan ei hyväksyttävämmältä.

Minna Ylikännö, VTT, työskentelee Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ma. professorina (TOPSOS-koulutusohjelma) ja johtavana tutkijana Kelan tutkimusryhmässä. Ylikännö on väitellyt sosiaalipolitiikasta ja tutkinut muun muassa työvoimapolitiikkaa ja eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän johtaa Muuttuva Salo –tutkimushanketta (TY, Kela) ja koordinoi toimeentulotuen Kela-siirron tutkimusta (Kela). Ylikännö on ollut mukana arvioimassa Paltamon täystyöllistämismallia ja vastaa parhaillaan käynnissä olevan Turun alueen työvoima- ja yrityspalvelukokeilun arviointitutkimuksesta (TY).