Seksuaalisen häirinnän hiljaisuuden ja pelon muurinmurtajat – #metoo-kampanjan opetukset

Kirjoittaja: Kaisa Kauppinen

Kaksi amerikkalaista aikakauslehteä (New York Times ja New Yorker) julkaisivat lokakuussa 2017 artikkelin, joka kertoi elokuva-alalla toimivien nuorten naisten joutuneen elokuvamoguli Harvey Weinsteinin seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Weinstein oli viekoitellut naisia seksuaalisiin akteihin vastineena sille, että naiset saivat menestystä ja haluttuja elokuvarooleja. Naiset eivät olleet kertoneet nöyryyttävistä kokemuksistaan aiemmin, koska Weinstein oli luonut pelon ja vaikenemisen ilmapiirin. Elokuva-alan piirissä kukaan ei uskaltanut uhmata Weinsteinin valta-asemaa.   

Ehkä yllättävästi, lehtiartikkelien seurauksena monet muut elokuva-alan naiset vastasivat ”metoo”– eli minämyös olen ollut Weinsteinin häirinnän kohde. Tästä sai alkunsa nyt maailmanlaajuiseksi paisunut #metoo-kampanja, joka on ulottunut elokuva-alan ulkopuolelle ja antanut vahvan äänen seksuaalista häirintää kokeneille.

Sosiaalisesta mediasta politiikan keskiöön

#Metoo-kampanja on tyypillinen someajan ilmiö. Twitterissä aiheesta lähetettiin parissa viikossa liki kaksi miljoonaa twiittiä ja Facebookissa häirinnän kokemuksista kirjoitti ja siihen reagoi reilut viisi miljoonaa ihmistä. Alun innostuksen jälkeen määrät ovat moninkertaistuneet. Kyseessä on paradigman muutos, asenteita mullistava ja uudistava ymmärrys seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja vallan rakenteista.   

Kampanja sai arvostetun Time lehden Vuoden 2017 henkilö-palkinnon. Lehden kannessa on kuva niistä ”silence breakereistä”, eli hiljaisuuden murtajista, jotka käynnistivät kampanjan ja mursivat seksuaaliseen häirintään liitetyn pelon ja vaientamisen ilmapiirin.

#Metoo-kampanja on kantautunut myös Eurooppaan ja Suomeen, tosin säyseämpänä versiona. Euroopan parlamentti kävi aiheesta vuoden alussa keskustelua, pääosin naismeppien ollessa äänessä. Parlamentissa toivottiin avoimempaa ilmapiiriä ja hyviä käytäntöjä. Eurooppalaisia (nais)päättäjiä myös rohkaistiin kertomaan omista kokemuksistaan ja toimimaan roolimalleina ja muurinmurtajina muille.

Eurooppalaisen kulttuurin moninaisuudesta kertoo ranskalaisnaisten hyökkäys #metoo-kampanjaa vastaan. Näyttelijä Catherine Deneuve etunenässä sata vaikuttajanaista julkaisivat avoimen kirjeen, jossa he kritisoivat #metoo-kampanjaa sen miesvastaisen ja uushyveellisen ilmapiirin levittämisestä. Sen nähtiin hävittävän luontaisen flirttailun ja heilastelun naisten ja miesten välillä.

Deneuve esitti myöhemmin anteeksipyynnön, ettei väheksynyt naisten seksuaalisen häirinnän kokemuksia, vaan vastusti uuspuritanismin esiinmarssia. Usein seksuaalisen häirintään liittyvissä keskusteluissa väännetään eroa flirtin ja vastentahtoisen seksuaalisväritteisen käyttäytymisen välillä.  

Mitä sanovat tilastot?

Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) sivustolla on vuonna 2016 julkaistu tutkimus, jossa oli mukana vastaajia kaikista 28 EU-maista. Tutkimuksen naisvastaajista 25 % ja miesvastaajista 15 % sanoi seksuaalisen häirinnän naisia kohtaan olevan omassa maassaan ”hyvin yleistä”. Suomalaisista naisista tätä mieltä oli 10 % ja miehistä viisi prosenttia. Erot EU-maiden välillä olivat suuria ja tulkinnanvaraisia johtuen kielellisistä ja kulttuurisista eroista.

Työelämäntutkijana Työterveyslaitoksella olen tutkinut seksuaalista häirintää suomalaisessa työelämässä pitkään. Työ ja terveys Suomessa-kyselyn avulla monitoroimme työelämän laatua työhyvinvoinnin kannalta usean vuoden ajan. Mukana oli kysymys seksuaalisesta häirinnästä, joka tarkoitti sellaista ei-toivottua sanallista tai fyysistä seksuaalisväritteistä käyttäytymistä, jonka vastaaja koki vastenmielisenä.

Vastaukset kysymykseemme olivat hyvin samankaltaisia kuin nyt EK:n tuoreessa kyselyssä. Seksuaalista häirintää oli kokenut työssään 12 % naisista ja miehistä pari prosenttia. Seksuaalinen häirintä kohdistuu pääosin alle 34 vuotiaisiin naisiin, iän myötä häirinnän kokemukset vähenevät. Häirintää kokeneista valtaosa vaikenee kokemuksistaan. Yleisin syy vaikenemiselle on pelko siitä, että asiaa ei oteta vakavasti. Vaikenemista lisää myös pelko hankaluuksien aiheuttamisesta itselle ilmoittamisen seurauksena.

#Metoo-kampanjan myötä toivon, että häirinnän käsittely suomalaisessa työelämässä on nyt asiallisempaa kuin aikaisempina vuosina, jolloin tuloksille on naureskeltu ja seksuaalisen häirinnän tutkimusta on vähätelty ”nipistelytieteenä”. #Metoo-kampanja on ollut eräänlaista terapiaa meille aihetta tutkineille ja avannut padot sitä kokeneille.

Myös meillä näyttävät esiintulot elokuvamaailman ja muun esittävän taiteen piirissä ovat löysentäneet häirintään liittyvän pelon ja vaientamisen muuria ja rohkaissut myös muissa työpaikoissa toimivia. Työpaikoilla tulee olla ilmapiiri, jonka puitteissa häirinnän kokemuksista uskalletaan puhua ja kehittää nolla-toleranssia.

#Metoo-kampanja on tullut jäädäkseen, se on muuttanut käsitystämme sallitun ja ei-sallitun rajoista. Seksuaaliseen häirintään liitetyn hiljaisuuden ja pelon ilmapiirin murtajia tarvitaan myös meillä!

Kaisa Kauppinen, sosiaalipsykologian dosentti, Helsingin yliopisto. Kirjoittaja on Eurooppanaisten hallituksen jäsen, ja on toiminut Työterveyslaitoksella tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopistolla tutkimusjohtajana.

Naisten köyhyys on todellinen ongelma, mutta löytyykö tahtoa sen poistamiseksi?

Kirjoittaja: Minna Ylikännö

Naiset ovat puhuneet oikeuksiensa puolesta, nousseet barrikadeille ja pyrkineet eri tavoin edistämään omaa asemaansa yhteiskunnassa. Silti yhä vuonna 2017 elämme maailmassa, jossa naisten köyhyys on paljon yleisempää kuin miesten. Oxfamin tekemän laskelman mukaan naiset ansaitsevat 23 prosenttia vähemmän kuin miehet ja eron tasoittuminen nykykehityksellä kestää 170 vuotta.

Kaikkialla tilanne ei toki ole näin paha. Pohjoismaissa naisten asemaa on pyritty tukemaan erilaisilla naisystävällisillä politiikoilla, mikä on mahdollistanut naisten laajamittaisen osallistumisen työelämään ja taloudellisen itsenäisyyden. Sukupuolten tasa-arvo on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion kantava periaate, joskin voidaan keskustella siitä, onko kehitys tältä osin pysähtynyt?

Vähintäänkin jonkinlaisesta kriisistä voidaan puhua, minkä osoittaa poliittisen tahdon puuttuminen vanhempainvapaajärjestelmän muuttamiseksi nykyistä tasa-arvoisemmaksi. Nähtävästi emme ole valmiita siihen, että nainen olisi täysivaltainen kansalainen, vaan hänen halutaan yhä määrittyvän sukupuolensa perusteella osaksi patriarkaalista palkkatyön yhteiskuntaa.   

Tästä hyvänä esimerkkinä on erään miespuolisen tasa-arvoministerin lausunto jokunen vuosi sitten. Keskustelussa, joka koski palkkauksen tasa-arvoa naisilla ja miehillä, hän totesi ykskantaan, että jos naiset haluavat asemansa parantuvan, heidän pitää käyttäytyä työmarkkinoilla enemmän kuin miehet.

Patriarkaaliset rakenteet muutoksen estäjinä

Vaikka suomalaisten naisten tilanne on parempi kuin monissa muissa maissa, globaalisti naisten köyhyys on ongelma, johon pitää pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Pienituloinen on heikommassa asemassa kuin hyvätuloinen monessa suhteessa, eikä vähiten siksi, että hänen mahdollisuutensa edistää omaa asemaansa ovat vähäisemmät. Patriarkaalinen valtarakenne heikentää entisestään pienituloisten naisten asemaa.

Tiedetään, että naisten köyhyyden vähentämisessä keskeinen keino on koulutus. Siksi tehokkain tapa alistaa naisia taloudellisesti on estää heiltä pääsy kouluun. Koulutus ei kuitenkaan yksin riitä, jos asenneilmapiiri yhteiskunnassa tukee perinteistä työnjakoa ja miesten valta-aseman ylläpitämistä.

Muutos on kuitenkin aina mahdollinen. Arpinon ja kumppaneiden vuonna 2015 tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että paine uudistuksille tasa-arvoisempaan suuntaan on suurin sellaisissa maissa, joissa naisten ja miesten asenteiden välillä on suurimmat erot. Kun asioista ollaan eri mieltä, niistä yleensä myös keskustellaan kiivaammin. Parhaimmassa tapauksessa ristiriita pyritään ratkaisemaan niin, että se edistää kaikkien hyvinvointia.

Raha ratkaisee

Aina ei kuitenkaan olla tilanteessa, jossa naiset pääsevät keskustelemaan heille tärkeistä asioista samoissa pöydissä miesten kanssa. Naisten voimaantuminen on vaikeaa, jos jokapäiväinen elämä on hiuskarvan varassa sinnittelyä absoluuttisessa köyhyydessä. Tällöin kehityksen pitää lähteä siitä, että naisille taataan taloudellinen autonomia.

Perustulosta on keskusteltu paljon liittyen juuri naisten köyhyyteen. Säännöllisen, vaikkakin niukan, taloudellisen tuen myötä naiset saavuttaisivat itsenäisen aseman yhteiskunnassa, mikä ennen pitkää avaisi mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Toisaalta yritys purkaa olemassa olevia valtarakenteita ei ole helppoa ja naisten voimaantuminen voidaan kokea myös uhkana.

Suomikaan ei ole mallimaa

Mitä tulee pohjoismaihin, naiset ovat saavuttaneet taloudellisen itsenäisyyden ja heillä on myös valtaa edistää omaa asemaansa yhteiskunnassa. Suomi näyttäytyy tässä suhteessa kuitenkin perinteisemmältä maalta kuin naapurinsa Ruotsi, jossa tasa-arvoasenteet ovat selvästi vahvempia. Kuten Ylikännö ja kumppanit havaitsivat analysoidessaan vuoden 2012 kansainvälistä asenneaineistoa (ISSP), suomalaiset miehet ajattelevat yhä selvästi konservatiivisemmin naisten työssäkäynnistä ja hoivavastuiden jakamisesta kuin tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa.  

Taloudellisen itsenäisyyden turvaaminen ja sitä kautta osallisuuden mahdollistaminen eivät siten yksin riitä. Ne ovat ensiaskeleita pitkällä tiellä kohti tasa-arvoa. Sosiaalipoliittisilla uudistuksilla pystytään luomaan rakenteita, jotka mahdollistavat sekä köyhyyden vähentämisen että naisten täysivaltaisen osallistumisen yhteiskuntaan.

Siksi on tärkeää, että emme väheksy julkisen vallan merkitystä sosiaalisen turvallisuuden takaajana. Poliittisen tahdon ilmeneminen tapahtuu julkisen vallan toimeenpanossa ja äärimmäisen tärkeä sukupuolten tasa-arvon toteutuminen vaatii laajaa julkista vastuuta ja näkemystä siitä, miten parhaiten tähän tavoitteeseen päästään. Toinen kysymys on sitten, halutaanko konservatiivisia patriarkaalisia valtarakenteita purkaa. Jos ei, pohjoismaisen hyvinvointivaltion purkaminen näyttäytyy paljon ymmärrettävämmältä, joskaan ei hyväksyttävämmältä.

Minna Ylikännö, VTT, työskentelee Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella ma. professorina (TOPSOS-koulutusohjelma) ja johtavana tutkijana Kelan tutkimusryhmässä. Ylikännö on väitellyt sosiaalipolitiikasta ja tutkinut muun muassa työvoimapolitiikkaa ja eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän johtaa Muuttuva Salo –tutkimushanketta (TY, Kela) ja koordinoi toimeentulotuen Kela-siirron tutkimusta (Kela). Ylikännö on ollut mukana arvioimassa Paltamon täystyöllistämismallia ja vastaa parhaillaan käynnissä olevan Turun alueen työvoima- ja yrityspalvelukokeilun arviointitutkimuksesta (TY).

Toukokuun aamuakatemia 30.5. – EU:n rahoituskehys 2021-2027 ja tasa-arvo?

Tervetuloa mukaan Eurooppanaisten jälleen varsin ajankohtaiseen toukokuun aamuakatemiaan keskiviikkona 30. toukokuuta!

EUROOPAN UNIONIN RAHOITUSKEHYS 2021-2027 JA TASA-ARVO?

Aika: keskiviikko 30.5. klo 8.30–10
Paikka: Eurooppasali, Malminkatu 16, Helsinki

Euroopan unionin rahoituskehyksiä vuosille 2021-2027 valmistellaan tällä hetkellä aktiivisesti. Komissio antanee 2.5.2018 oman ehdotuksensa, tämän jälkeen alkavat neuvottelut kehysten lopullisesta sisällöstä.  Tasa-arvo on yksi tärkeä näkökulma myös rahoituskehyksiä valmisteltaessa. Miten unionin rahoituksella edesautetaan naisten työllistymistä, yrittäjyyttä ja samapalkkaisuutta tai torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa?

Tilaisuudessa alustavat:

Satu Keskinen: Euroopan unionin rahoituskehyksen sisältöä ja Suomen alustavia kantoja.

Anna Elomäki: Miten tasa-arvo ja sukupuolinäkökulma näkyvät nyt ja mikä muuttuu tasa-arvonäkökulmasta?

Eeva Raevaara: Mikä merkitys EU-rahoituksella on ollut tasa-arvotyössä ja -politiikassa? Miltä tulevaisuus näyttää tasa-arvonäkökulmasta?

Tule mukaan keskustelemaan tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta! Tilaisuuteen voi ilmoittautua verkkolomakkeella viimeistään sunnuntaina 27.5. Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Tilaisuus on kaikille avoin!

Puhujien esittely:

Satu Keskinen on yksikön päällikkö Valtioneuvoston kanslian EU-asioiden osastolla. Keskinen on keskeinen kansallinen valmistelija rahoituskehyksen osalta. Hän esittelee sisältöä ja Suomen alustavia kantoja.

Anna Elomäki on tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Elomäki tutkii tasa-arvon ja talouspolitiikan kytköksiä Suomessa ja EU-tasolla. Hän on työskennellyt Brysselissä Euroopan Women’s Lobbyssa. Hän puhuu siitä, miten tasa-arvo ja sukupuolinäkökulma näkyvät nyt ja mikä muuttuu tasa-arvonäkökulmasta.

Eeva Raevaara on neuvotteleva virkamies sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä. Hän on keskeinen valmistelija tasa-arvon näkökulmasta. Hän puhuu siitä, mikä merkitys EU-rahoituksella on ollut tasa-arvotyössä ja -politiikassa ja miltä tulevaisuus näyttää tasa-arvonäkökulmasta.

Eurooppa-päivää vietetään 9.5.

Eurooppa-päivää vietetään perinteisesti keskiviikkona 9.5. Päivän päätapahtuma on tänä vuonna Oulussa, mutta kansanjuhlan tunnelmaan päästään myös Helsingissä.

Eurooppa-päivän Helsingin kansanjuhlaa vietetään 9.5. klo 11–17 Kampin Narinkkatorilla. Mukana Eurooppa-liikkeen teltalla ovat myös Eurooppanaiset – tule seuraamaan ohjelmaa ja tapaamaan meitä!

Ilmoitamme lisää tietoa tapahtumasta sen vahvistuessa. Tervetuloa!