Sirpa Pietikäisen naistenpäivän blogi: komission tuleva tasa-arvostrategia ei saa jäädä juhlapuheeksi

Naistenpäivänä juhlimme saavutuksia, mutta ennen kaikkea katsomme eteenpäin. Juuri siksi Euroopan komission maaliskuussa julkaistava tasa-arvostrategia vuosille 2026–2030 on niin tärkeä. Se määrittää, millaisessa Euroopassa naiset elävät, tekevät työtä, hoitavat läheisiään ja osallistuvat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tulevina vuosina. Euroopan parlamentti on omassa oma-aloitemietinnössään viestinyt komissiolle selkeästi: tasa-arvo ei ole valmis, eikä sitä voi pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi keskeisimmistä teemoista on naisten terveys. Naisiin kohdistuva lääketieteellinen tutkimus, hoitokäytännöt ja terveyspolitiikka ovat liian pitkään perustuneet miesnormiin. Tämän seuraukset näkyvät ali- ja väärin diagnosointina, puutteellisina hoitoina ja eriarvoisuutena terveystutkimuksessa. Parlamentissa olen mukana edistämässä myös erillistä naisten terveyttä koskevaa oma-aloitemietintöä, jossa toimin ryhmäni neuvottelijana. Tavoitteeni on selvä: EU tarvitsee oman naisten terveysstrategian. Kyse ei ole marginaalikysymyksestä, vaan puolesta Euroopan väestöstä.

Hoiva on toinen tasa-arvon kulmakivi. Eurooppalainen hoivastrategia oli tärkeä askel, mutta se ei yksin riitä. Parlamentti vaatii seuraavaksi European Care Dealin, joka varmistaa, että strategia pannaan asianmukaisesti toimeen jäsenmaissa. Hoiva on edelleen sukupuolittunut vastuu, joka kasautuu naisille ja vaikuttaa suoraan työuriin, tuloihin ja eläkkeisiin. Kestävä Eurooppa ei synny, jos hoivatyö jää näkymättömäksi ja aliarvostetuksi.

Digitalisaatio ja some ovat avanneet naisille uusia vaikutuskanavia, mutta samalla verkkohäirinnästä on tullut vakava demokratiaongelma. Naisten systemaattinen hiljentäminen, uhkailu ja maalittaminen kaventavat sananvapautta ja heikentävät luottamusta demokratiaan. Tämä ilmiö kytkeytyy laajempaan anti-gender-liikkeeseen, josta parlamentti on syystäkin huolissaan. Siksi tasa-arvostrategian on sisällettävä vahvat toimet verkkohäirinnän torjumiseksi sekä elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan ja naisjärjestöjen rahoituksen turvaamiseksi.

Työelämän tasa-arvo on edelleen kesken, ja parlamentti vaatii toimia tämän edistämiseksi. Palkkatasa-arvodirektiivi oli historiallinen askel, mutta sen todellinen merkitys mitataan toimeenpanossa. Samasta työstä kuuluu sama palkka -periaate ei ole mielipide, vaan oikeudenmukaisuuden perusta.

Parlamentti on ottanut vahvan kannan myös seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien puolesta. Oikeus turvalliseen ja lailliseen aborttiin on perusoikeus. Silti yli 20 miljoonaanaista EU:ssa elää maissa, joissa aborttiin pääsy on estetty tai käytännössä mahdotonta. Tuemme My Voice, My Choice -kansalaisaloitetta, joka vaatii EU-tason rahoitusmekanismia aborttiin pääsyn turvaamiseksi niille, joille se ei kotimaassa ole mahdollista. Kyse on naisten itsemääräämisoikeudesta, terveydestä ja ihmisarvosta.

Tasa-arvo on vahvan, vapaan ja demokraattisen Euroopan edellytys. Naistenpäivänä muistutamme: ilman naisia ei ole tulevaisuuden Eurooppaa ja rohkeaa tasa-arvostrategiaa emme sinne pääse.

Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko (EPP.)